Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Rintasyöpä, CEF ja sädetys

Hei! Oma kokemukseni on yli 3 vuoden takaa. Syöpäni löytyi vasta, kun muutaman vuoden olin kiertänyt lääkäreistä, mammografioista ja ultrista toisiin valitellen kipeää rintaani. Eli kohdallani kävi niin, että varsin tuntuva patti 3 x 5 cm todettiin vasta leikkauksessa syöväksi. Näinkin voi joskus käydä!

Koska menin leikkaukseen terveenä, olin aivan kuin puulla päähän lyöty tiedon saatuani. Kirurgisella puolella ainoastaan sanottiin, että viikon päästä poistetaan koko rinta ja paperit menevät syöpäpolille. Lisäksi kirjoitettiin 1 kk sairaslomaa.

Helpotti suunnattomasti, kun aika pian tuli kutsu syöpäpolille ja sain tiedon, mitä hoitoja tullaan antamaan.

Mietinkin tässä, että onneksi sinulla on nyt "selvät sävelet" hoitojen suhteen. Minulla CEF-hoitojen kanyyli laitettiin käden päälle ja tiputuskerrat kestivät noin 2-3 tuntia. En ollut kertaakaan kuolemansairas näiden hoitojen jälkeen, mutta joskus oli vaikeaa yöllä nukkua - väsytti mutta ei saanut unta silmään. Onneksi tätä kesti aina vain yhden yön/hoitokerta.
Ennen hoitoja kontroloittiin verenkuva ja kohdallani kaikki oli aina ok, joten tiputusta ei jouduttu koskaan siirtämään.

Syöpäsäätiö on julkaissut erinomaisia kirjasia syöpäsairaille sairastumisesta ja hoidoista. Niihin kannattaa tutustua, mutta tärkeintä on kyllä ollut tämä vertaistuki, asian kanssa ei tarvitse olla tosiaankaan yksin ja tämä kanava on yksi mahdollisuus. On erilaisia vertaistaistukiryhmiä ja palvelevia puhelimia eli asiantuntija-apua niin kokemus kuin tieto/taitotasolla löytyy. On aivan normaalia, että välillä iskee jopa paniikki, kyllä tämä niin suuri muutos on elämässä.
Pian kuitenkin huomaat, että tästä sairaudesta selvitään ihan normaaliin elämään. Et ole sairautesi kanssa yksin, meitä on paljon. Jos sinulla on mahdollisuus, tee niitä asioita, joista pidät - se lataa "akkuja". Voimia ja jaksamista sinulle!
viivi | 22.6.2006 klo 19:47:56