Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

ei tuu mitään

Nyt se sitten alkoi, nimittäin unettomuus. Reilu viikko sitten alkoi unet karista silmistä ja turvauduin nukahtamislääkkeisiin. Hiipiviä stressin oireita tunnistin jo aiemmin, ja oirepolilta kehoittivat katkaisemaan heti kierteen unilääkkeillä, kun mulla on taipumusta reagoida kaikkiin ikäviin asioihin unettomuudella ym.

Työn ilo on täysin kateissa, pakkopullaa ja suorittamista. Ajatukset kiertää kehää ja yritän epätoivoisesti löytää ilonpisaroita stressaantuneeseen mielialaan. Muistikin pätkii. Eikä se pilleriuni niin hääviä ole, tokkurainen olo on seuraavana päivänä, mutta tosi tärkeetä toi unen saanti ylipäätään on. Jaksaminen työssä sekä kotona on ihan finaalissa. Pienistä murheista kasvaa iso möykky. Nyt pelkään ajatella tulevaa. Lääkärille aion mennä, että saan sairauslomaa.

Olenkin jaksanut tähän saakka suht hyvin, nytkö se "takauma" sitten iski? Eka kontrollit on tulossa kesäkuussa ja
vapun aikoihin tuli vuosi rintasyövän toteamisesta. Lähisuvussa on myös syöpää.

Sori, että tällaista negatiivista kirjoittelen. Kullakin on omat murheensa. Minä yritän ammentaa positiivisuutta mun ihanasta perheestä.

Aina toki pitää ajatella, että huonomminkin asiat voisi olla niinkuin monilla onkin. Ja valo häämöttää tunnelin päässä.
tuike | 5.5.2012 klo 20:31:58