Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Kortisonin nappailusta puheenollen

Minä myös työnnän lusikkani tähän soppaan. Minun mielestäni taxon oireet olivat pahemmat ja pitempikestoiset kuin CEF:in. Noista CEF:eistähän selvisin joka kerta parin päivän väsymyksellä. Eka kerralla oli yhtenä päivänä lievää etomista. Taxojen aikaan oli enemmän oireita, näppyjä, makujen muutoksia, ummetusta ja ripulia vuoronperään yms. pientä. Kaiken kaikkiaan ymmärrän selvinneeni tavallista helpommalla, jos ei nyt oteta huomioon sitä eka taxosta saamaani sepsistä. Mutta sen seurauksena sain sitten joka tiputuksen jälkeen sen Neulasta-piikin, joka ilmeisesti piti osittain oloani näinkin hyvänä. Valkosolut eivät päässeet missään vaiheessa laskemaan liian alas, joten säästyin tuolta neutropenia-vaiheelta kokonaan. Tiedän kyllä mitä se tarkoittaa koska eka taxon jälkeen koin sen vaiheen.

Minä en myöskään nähnyt lääkäriä kuin viimeisellä tiputuskerralla. Kaikki asiat hoidettiin hoitajan välityksellä. Kyllähän nuo hoitajat ovat niin ammattitaitoisia, että saa kyllä vastauksen kaikkiin kysymyksiin ja jos eivät tiedä käyvät lääkäriltä kysymässä.

Siellä TAYS:ssä varmaan on tarpeeksi lääkäreitä, että ehtivät noinkin hyvin tapaamaan potilaita kuin Kevätmieli on kertonut. Näissä ei-yliopistollisissa sairaaloissa on enemmänkin pulaa onkologeista, joten tapaamisen järjestäminen on vaikeampaa.

Nyt mennään säteitä kohti. Ylihuomenna se alkaa. Viiden viikon ramppaaminen sairaalassa.

Hyvää mieltä kaikille.
Kehäkukka | 16.7.2007 klo 22:18:29