Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Leikkaukseen menijöitä, onko muita kuulolla?

Heip

Taisin kertoa liian vähän. Uusi leikkaus ei kohsistu rintaan, niin kuin kai suurimmalla osalla, jos leikkaukseen osapoiston jälkeen joudutaan uusimaan. Minulla rinnan kasvaimen ympärillä oleva kudos todettiin puhtaaksi. Sen sijaan, vaikka leikkauksen aikan vartiat todettiin puhtaiksi, niin sieltä sitten kuitenkin myöhemmissä tutkimuksissa löytyi pienen pieni alle 1mm metastaasi yhdestä vartiasta. Joten maanantaina siis edessä kainalon tyhjennys.

Tiedän ton kaikkea kivaa tekemistä jutun, mutkun tuntuu just nyt, että mikään ei ole kivaa. Kirjaa lukiessa onnistun toisiaa uppoutumaan sinne kirjan maailmaan ja hetkeksi unohtamaan oman painajaiseni.

Lillukkka kiitos rohkaisevista ajatuksista. Saman tyyppisiä ajatuksia minulla on ollut, kun olen seurannut syto putkessa ja sieltä ulospullahtaneiden keskusteluja. On ihailtavaa lukea rivien välistä, että rankoista hoitojen aiheuttamista oireista huolimataa elämässä on jonkilainen tasapaino. Ehkä se sitten on sitä, että tähän "turtuu" ja oppii elämään tämän syövän kanssa, tai siis on pakko oppia, kun ei ole vaihtoehtoja.

Psyyke on kyllä tosi kovilla ja sain kyllä unilääkkeitäkin kun yöllä alkaa aina möröt tanssimaan ripaskaa mun sängyssä. Valot päällä onkin helpompi nukkua (näinhän pienet lapsetkin toisinaan haluaa pienen valon yöllä päälle). Onneksi toi mies on niin hyvä uninen, ettei herää, jos minun lamppu palaa ja luen yöllä kirjaa.

MeriTuuli
MeriTuuli | 21.4.2007 klo 20:15:32