Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Sädehoidosta
Hei Kevätmieli,mitenkö jaksetaan normaalia arkea? Hyvin vaihdellen, ja sen takia välillä mietinkin, miten voimat riittävät loppuun asti. Tietysti tämä lomasesonkikin vaikuttaa omaan aktiivisuuteen, koska kutsuja erilaisiin tapahtumiin ja omiin harrastuksiin on vähemmän. Toisin sanoen puuttuu syy ajatella muuta kuin tätä tautia, joka kieltämättä on ollut varsin framilla tämän nykyisen vaiheen takia. Minulla on nyt vasta (yli kolme viikkoa 1. doketakselista) alkanut lähteä hiukset, ja antibioottejakin on vielä syömättä, niin että jännittää milloinka seuraavan kerran on mahdollisuus saada "hoitoa".
Vielä eivät ystävät ole ympäriltä kaikonneet, vaan päinvastoin he ovat aika uteliaita tämän taudin etenemisen suhteen. Vielä jaksan kertoa taudistani, kun kaikki on itsellekin uutta, mutta kyllä ihan oikeasti kaipaan muitakin puheenaiheita. Se on sellaista "minä minä" -keskustelua, mihin en ole ihan tottunut. Aivan kuin olisin johonkin teini-ikään taantunut.
Mutta ehkäpä tämä tästä. Eilen ja tänään laitoin pitkästä aikaa ruokaa ihan itse, ja voi että miten se maistui hyvältä! En häpeä tunnustaa, mutta tykkään omista laitelmistani, ja aina ne miehen viritelmät hakkaavat. Kaikki kunnia kuitenkin myös hänelle, sillä hän on ruokkinut perhettä, silloin kun itse en ole kyennyt. Ei ole tullut liikaa häntä tästäkään saavutuksesta kiitettyä.
T. Karhutar
- Sädehoidostakevätmieli
- Re: SädehoidostaKarhutar
- Re: Sädehoidostamimi
- Re: Sädehoidostapikkumyy-41
- Re: SädehoidostaMeriTuuli
- Re: Sädehoidostakevätmieli
- Re: SädehoidostaKehäkukka
- Re: Sädehoidostatella
- Re: Sädehoidostakevätmieli