Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Minun "reseptini"
Heippa, kaikki pahoinvointiset! Minä sain eilen 3. CEF:n, johon menin pelonsekaisin tuntein. Eka CEF meni hyvin, tiputuksesta seuraavana päivänä oli hiukan etova olo (kahvi ei maistunut). Toka CEF oli rajumpi. Tiputusilta meni hyvin. Seuraavana aamuna oksensin, ja koko päivän oli ällöttävä olo. Ei puhettakaan, että olisin suuta kurlaillut suola- tai soodavedellä. Vielä senkin jälkeen tuli muutamana päivänä hetkittäin äklö olo. Piti napostella tiheään (näkyy vyötärössä). Nyt sitten sain Mimiltä vinkin Aloxi-pahoinvointilääkkeestä. Se on kokeilulääke. Minulla oli ennen tiputusta lääkäriaika, jossa kysyin kyseisestä lääkkeestä. Lääkäri arpoi vähän aikaa eikä ollut varma, löytyykö kyseistä kokeilulääkettä (OYS). Hoitaja tarkisti tilanteen. Lääkettä löytyi ja sain sitä vahvistettuna kortisonilla (molemmat suonensisäisesti). Nyt olen odotellut sivuoireita, joita ei ole tullut. Aamukahvi maistui normaalisti, ruokahalu on ollut kohdallaan, eikä ole edes väsyttänyt. Ainakin minun kohdallani Aloxi auttoi. Se on pitkävaikutteinen lääke (useita päiviä). Sovimme, etten käytä muita pahoinvointilääkkeitä, jos suinkin pärjään. Teen nimittäin raportin lääkkeen vaikutuksesta. Kaapissa on kyllä Primperania ja Temestaa, mutta toivottavasti menee näin hyvin jatkossakin. Kannattaa kysellä, lääkkeitä kyllä löytyy!- Tehokkaat lääkkeet pahoinvointiin? Kytril ei riitä!Päivä kerrallaan
- Minun "reseptini"-miu-
- Re: Minun "reseptini"Päivä kerrallaan
- Re: Minun "reseptini"lillukka
- Emendin hinta?Päivä kerrallaan
- Re: Emendin hinta?-miu-
- Kaikki apu vastaan otetaanPäivä kerrallaan
- Re: Emendin hinta?Kettu79
- Lohduttavaa kuulla....Päivä kerrallaan
- Re: Lohduttavaa kuulla....lillukka