Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Juuri kyytiin hypännyt
Voi kuinka ikävää että sairastuit mutta kun nyt olemme täällä niin yritetään tukea toinen toisiamme. Minäkin olen melko uusi täällä ja 2 sytot takana ja leikkaus vasta edessä.Täältä olen saanut vastauksia ja tukea ihan mahtavasti. Kiitos kaikille kirjoittaneille.
Anna tunteiden tulla sitten kun ne tulevat. Kyllä ne tulevat kun sen aika on.
Mulla itellä tuli heti ihan hirveästi tunteita pintaan mutta se johtui kyllä siitä että olin osannut aavistella syövän olemassaoloa jo jonkin aikaa koska rinnassani oli isoja muutoksia.
Mulle on kans ihan outo tuo cef mutta toi taxo on sytostaatti jota minäkin olen saanut.
Tuo ultra ja luustokartoitus kuuluu rutiinitutkimuksiin jotka mullekki tehtiin. Onneksi ei löytynyt mitään sieltä suunnalta. Voipahan sanoa että ainakin minut on nyt tutkittu päästä varpaisiin.
Rasita vaan läheisiäs tunteillas ja ajatuksillas. Monet eivät uskalla aloittaa keskustelua syövästä. Otat asian esille kun itse jaksat ja pystyt asiasta puhumaan. Mulle tuottaa vieläkin ongelmia puhua puhelimessa uuden ihmisen kanssa eli siis sellaisen joka on juuri saanut sairaudestani tiedon. Tekstarit ja sähköposti on ollut hyvä keino pitää yhteyttä ystäviin.
Ihanaa kun siellä teillä on lämmintä. Täällä tuulee ja melko vilposaa on. Voimia Sinulle ja Meille Kaikille.
- Juuri kyytiin hypännytHelviira
- Re: Juuri kyytiin hypännytsanteri
- Re: Juuri kyytiin hypännytMeriTuuli
- Re: Juuri kyytiin hypännytMehitähti
- Re: Juuri kyytiin hypännytthunder
- Re: Juuri kyytiin hypännytkevätmieli
- Re: Juuri kyytiin hypännythelmikuu