Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: parisuhde

Heippa kiva aihe

Itse olen kärsinyt kuivuudesta alapäässä jo yli kuusi vuotta. Raskausaikana limakalvot meni niin huonoon kuntoon etteivät ole siitä koskaan kunnolla toipuneet. Kärsin silloin kovasti tuosta hiivasta ja kärsin edelleen. Kun limakalvo on oikein ohut niin se altistaa tuolle hiivalle kun tulee vähänkin hankausta.
On olemassa liukuvoiteita joita suosittelen lämpimästi ja apteekista saa myös estrogeeniä sisältäviä voiteita jotka vähän vahvistaa limakalvoa. Niiden käytöstä en kyllä osaa sanoa nyt syövän kanssa mitään. Pitää kysellä joltain viisaamalta. Niistä kuitenkin sain itse apua aikaisemmin .Nyt en ole käyttänyt kun lääkäri TK:ssa oli sitä mieltä että kannataa lopettaa ainakin toistaikseksi.

Rasva jota itse käytin on Pausanol.
Olisihan se kivaa harrastaa tuota seksiä silailla "perinteisesti", mutta on niin vaikeaa välillä. Isäntä on kyllä nykyään aktiivinen, mutta ymmärtää kyllä tilanteen.
Kun menen ensiviikolla sinne syöpälääkärin vastaan otolle niin otan kyllä asian puheeksi.

Terveisin Kutri

P.S Ei meilläkään heti ole uskaltanut tuohon leikattuun rintaan koskea (osapoisto)
kutri | 4.7.2007 klo 14:13:28