Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: parisuhde

Heippa!

Mielenkiintoinen aihe tämäkin. Minusta on aika luonnollista, että miehellekin voi tulla hetkellisiä lähestymisvaikeuksia ja ehkä potenssikin ongelmia siinä missä naisellekin haluttomuutta tällaisessa elämäntilanteessa. Suuri kriisi vaimon syöpä on hänellekin! Toki jos tällainen hellyyden ja läheisyydenpuute lukkiutuu pitkäaikaiseksi tai pysyväksi olotila, kannattanee hakea ulkopuolista apua.

Meillä on mennyt suht hyvin tämä hellyys ja seksipuoli leikkauksen jälkeen. Minulle tehtiin rinnan osapoisto ja toisen pienennys (aika rumat arvet kuitenkin on). Meni minulla jokunen viikko toipuessa leikkauksesta, kun joka paikka oli niin kipeänä, ennen kuin asiat sujuivat vanhaan malliin.

Eilen, kun tulin ensimmäisestä CEF:istäni, en oikein ollut seksuaaliselisesti jostain syystä virittäytynyt ;o)! Leikillisesti vastasin miehen lähentymisaloitteeseen, että hän voi masturboida, kun kerran sädehoitooppassakin kehoitetaan harrastamaan itsetyydytystä. No, mieheni tähän tokaisi, että hänen mielestään syöpäsairaiden miehillä pitäisi olla maksusitoomus kaupungilta ilotyttöjen käyttöön. Huumori, pitkäjännitteisyys, painostamattomuus ja suvaitsevaisuus lienevät hyviä asioita tässäkin puolessa. Huumori on mielestäni yksi parhaista lääkkeistä! Ja jos ulkonäköasia on miehelle jotekin vaikea, voihan sitä leikkiä vähän vaatteilla... seksikäs yöpaita tai jotain muuta maustetta. Tai mistä nyt kukin tykkää... Eli eiköhän ole pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että kummallekin parisuhteen osapuolelle tulee ajoittain haluttomuutta ja hellyyden- ja läheisyyden pelkoa.

Ymmärrän hyvin kyllä hellyydentarpeesi. Minulle miehen kainalo, suukottelu ja halaukset ovat tärkeämpiä kuin seksi. Olen tietoinen siitä että paljon meilläkin on koettelumuksia vielä tällä saralla ennen kuin hoitoputki on läpikäyty (limakalvot, hiustenlähtö jne.), mutta optimisesti luotan, että emmeköhän näistä murheista selviä, kun olemme jo monesta aikaisemmasta koettelemuksesta yhdessä selvinneet! Eikä välillä pieni selibaattikaan tee pahaa...
Ksantippa | 4.7.2007 klo 13:50:38