Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Pelottaa...

Moltifogaalinen tarkoittaa sitä että vaikka ultrassa ei näkynyt silti löytyi(2kpl) pieniä 0,5mm kokoisia patteja jossa oli syöpää.

Yritin pitää itseäni hyväntuulisena ja ulkoilla paljon, vältin kuitenkin jostain syystä ihmisjoukkoja ja kotona piti näyttää kuitenkin pirteältä että lapset ei huomaisi kuinka huonosti todella voin.

Jos sinulta on poistettu ainoastaan yksi imusolmuke se on se imusolmuke johon syöpä ensimmäisenä leviää (kuvattu varmaankin ja merkitty mihinkä se ensimmäisenä leviää). Ja jos se oli "puhdas" niin ei varmaan muissakaan imusolmukkeissa ole syöpää.

Syövän lisäksi menetin vielä työpaikankin, nyt olen saanut uuden työpaikan.

Minulta on muuten molemmat rinnat poistettu, toisessa olei se duktaalislobulaarinen syöpä ja toinen poistettiin viime vuonna (2011) syyskuussa kun siinä oli syövän esiastetta. (en saanut mitään hoitoja ainoastaan kaksi leikkausta)

Kuten kerroin minulla on ongelmia riittänyt, mutta nyt jo voin tosi hyvin ja sairaus on nyt hoidettu pois.

Olen varmaan huono esimerkki sinulle, mutta toivottavasti pääset vähemmällä ja varmaan pääsetkin koska imusolmukkeissa ei ollut syöpää.

Terveisn
Anna
Vaasa | 7.6.2012 klo 20:12:29