Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: kysymyksiä taas...
Hei Poppana!Itse vaatisin patin leikkaamista jo senkin takia että se on kasvanut ja häiritsee sinua, vaikka siitä ei mitään pahanlaatuista löytyisikään ja toivotaan ettei löydy.
Toiseksi kysyit koska sytohoidot alkaa jos on pahanlaatuinen. Minulla hoidot alkoi kuuden viikon päästä leikkauksesta. Jos ei olisi ollut syöpää imusolmukkeissa, olisin selvinnnyt pelkällä sädehoidolla.
Hiukset alkoi lähteä kaksi viikkoa ensimmäisen hoidon jälkeen ja ajelin ne sitten pois, vaikkei kaikki heti lähtenytkään mutta olin mielestäni sairaamman näköinen ohuissa hiuksissa. Peruukin saa maksusitoomuksella ja ne on nykyisin ihan hyvän näköisiä.
En ole imeskellyt jääpaloja mutta sitä suositellaan ja auttaa kuulema, itselläni ei ole tullut suun limakalvoihin mitään haavaumia. Ainoastaan taxojen aikana makuaisti meni ja kaikki muut paitsi jäätelö maistui oudolta...metalliselta.
Tiedän että odottaminen on tuskallista mutta koita kestää ja toivotaan todella että pahkurasi on ihan hyvänlaatuinen mutta silti sinun asemassasi vaatisin sen poistoa, vedoten siihen että siitä on haittaa.
Syysterveisin Anna52
- kysymyksiä taas...poppana
- Re: kysymyksiä taas...Anna52
- Re: kysymyksiä taas...poppana
- Re: kysymyksiä taas...Anna52
- Re: kysymyksiä taas...poppana
- Re: kysymyksiä taas...poppana