Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: "Noviisi" ilmoittautuu
Kiitos Karhutar vinkistä, luin kiinnostuksella nuo "toimiiko jäähattu" -jutut. Ehkä nyt kokeilen jäähattua, koska joku oli saanut siitä apua Taxotereenkin. Tietysti sitten toivon, ettei vaan aivoissa ole mitään. Kysyin hoitajilta eilen jääpaloista. He sanoivat, ettei niitä anneta taxoteren kanssa, koska eivät auta, ainoastaan jonkun muun sytostaatin kanssa!?Sipriinalle tiedoksi, että minulle tehtiin luustokartoitus ja vatsan ultra jo ensimmäisen leikkauksen jälkeen, eikä ollut mitään onneksi. Lisäksi kävin yksityisesti verikokeissa, joissa selvitettiin munasarjakystistä, onko syöpäsoluja. (Tuo ei siis kuulunut tähän rintasyöpähoitoon, mutta minulla on ollut aina kystiä munasarjoissa ja jotenkin nekin nyt alkoivat huolestuttamaan. Ei ollut onneksi mitään sielläkäään).
Lotteliinille: Minulla kertyi ensimmäisen leikkauksen (osapoisto) jälkeen runsaasti nestettä ja sitä punkteerattiin useasti. Myös eräänlainrn dreeni laitettiin kahden viikon päästä oikean dreenin poistamisesta. Syy oli se, että kainalo oli kuin kananmuna ja rinta kuin potkupallo ja kivut sen mukaiset. Nyt kokopoiston jälkeen nenstettä on kerääntynyt jonkin verran ja olisivat eilen sairaalassa punkteeranneet sen, mutta sanoin, ettei tarvitse, sillä pärjään kyllä. Kyllä se sieltä vähitellen haihtuu. Eli kai se on omasta tuntemuksesta kiinni, punkteerataanko vai ei. Jos on kova paine rinnassa punkteeraus helpottaa kovasti (minulla neste oikein suihkusi ulos), mutta ei ole mitenkään miellyttävää muuten. Siksi en nyt halua, koska ei ole kipuja.
Edelleenkin haluan lukea lisää kokemuksia jäähatusta! Huomiseen mennessä on tehtävä päätös!
EllaM
- Re: "Noviisi" ilmoittautuuSipriina
- Re: "Noviisi" ilmoittautuuKarhutar
- Re: "Noviisi" ilmoittautuuLotteliini
- Re: "Noviisi" ilmoittautuuSipriina
- Re: "Noviisi" ilmoittautuuKarhutar
- Re: "Noviisi" ilmoittautuuMeriTuuli
- Re: "Noviisi" ilmoittautuuEllaM
- Re: "Noviisi" ilmoittautuuMeriTuuli