Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: rintasyöpä

Hei ystäväinen

Voimahalaus sinulle! Minulla oli tuo vaikea lapsille kertomisen päivä 23.5. He olivat silloin 20, 15 ja 13, poikia kaikki. Vanhimman kanssa puhuin kaksin, hän oli suloinen, liikuttunut, halasi hellästi. Nuorempien kanssa juteltiin saunassa. Hyvä paikka, kun oltiin kaikki itkuisia. Kuopus kysyi suoraan: "Kuoleeko siihen?" Minusta oli tärkeää korostaa, että tämä syöpälaji on hoidettavissa - vaikka hoidoista menee huonoon kuntoon eikä aina siltä näytä.

Minäkin muuten kävin mammografioissa säännöllisesti mutta eipä jäänyt kasvaimeni haaviin vaikka oli aivan pinnassa, pääsi 3,4-senttiseksi. Nyt olen toipunut 5.6. olleesta leikkauksesta oikein hyvin (kokopoisto, kainalon tyhjennys ja LD-korjausleikkaus samalla), kaksi CEF-hoitoa on takana ja neljä edessä. Ei niitäkään tarvitse pelätä, välillä on väsynyt mutta hoitojen välillä on myös oikein hyvää aikaa.

Rohkeutta sinulle, vaikka puhuminen on nyt vaikeaa niin perheen tuki ja myötäeläminen on hurjan arvokasta.

Lotteliini
Lotteliini | 3.9.2007 klo 12:45:36