Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Huomenta Pirkanmaalta
Huomenta kaikille! Sateinen päivä täällä Päijät-Hämeessä, hetki sitten tuli vettä oikein kaatamalla. Eilen oli aurinkoista ja lämmintä, ihan helle lukemiin taidettiin päästä.Nyt kun sytot on takana, niin oireetkin on muisto vain, tai ei ihan sentään. Turvotusta on vielä, sormetkin on ihan tönköt. Painoa tuli sytojen aikaan kaikkiaan 6 kiloa, kaikki se tuli sytojen puoliväliin mennessä, sitten pysähtyi siihen. Vatsakin oireilee vielä, välillä ummetusta, välillä ripulia ja ilmavaivoja ja närästää helposti, täytyy olla varovainen syömisten kanssa. Viikonloppuna juhlittiin perheen kanssa sytojen loppumista, tuli syötyä liikaa ja niin sitä heräsin yöllä kun närästys korvensi kurkkua. Otan edelleen päivittäin Nexiumin (vatsan suoja lääke), olen syönyt niitä koko ajan sytojen alkamisesta lähtien.
Pääkin on vielä sekavan tuntuinen, siitä kysyinkin lääkäriltä ja sanoi sen johtuvan sytostaateista ja muutaman kuukauden kestävän, että sytostaattien vaikutus häviää. En ole sytojen alkamisen jälkeen uskaltanut ajaa autoa, kun on reaktiokyky niin hidastunut, etten halua vaarantaa ketään liikenteessä. Täytyy vain ottaa rauhallisesti, mutta kun tekisi mieli touhuta kaikenlaista, olen jo saanut tarpeekseni lepäilystä.
Päähän on jo ilmestynyt ohutta vaaleaa hahtuvaa, ei sitä hiuksiksi voi sanoa, toivottavasti vahvistuu ja alkaa kunnolla kasvaa, ja tulee jotakin väriä. Täytyy ajella nuo haivenet vielä pois ja toivoa että tulisi kunnon kasvua. Nyt olisi ne substraalit tarpeen, millä hiusten kasvuun saisi vauhtia.
Voimia kaikille sytoputkessa taivaltaville, leikkausta odottaville jne. perässä tulette ja vauhdilla. Itselläni on vielä pari viikkoa säteiden alkamiseen.
Terveisin Sartsa
- Re: Huomenta Pirkanmaaltathunder
- Re: Huomenta PirkanmaaltaMeriTuuli
- Re: Huomenta PirkanmaaltaSartsa
- Re: Huomenta Pirkanmaaltathunder
- Re: Huomenta PirkanmaaltaPimpula
- jälkitarkastusterveisiäthunder
- Re: jälkitarkastusterveisiäthunder