Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Kesä 2010 sytoilija

Keväällä 2010 olin shokissa kun sain tietää syövästä. Leikkauksen, sytostaatin, sädehoidon ja Tamofenin aloitettua luulin syksyllä 2010, että nyt kaikki kamala on ohi ja saan oman elämäni takaisin. Sitten huomasikin kuinka sitä oli väsynyt, lihonut, kaljun jälkeen siilitukkainen, turpeinen ja kaikin tavoin huonossa kunnossa. Sitkeesti alkoi urheilu ja terveelliset elämäntavat, joiden avulla pikkuhiljaa rupesi kunto kohentumaan, mutta sitten alkoi masennus. Mitä kummaa eikö siis tämä olekaan ohi. Pelko siitä, että syöpä uusiutuu. Paha mieli joistakin hoitokerroista tai jonkun sanomisista tai sanomatta jättämisistä. Paha mieli rumasta peilikuvasta, leikellystä ruhosta ym.

Alkoi siis taistelu masennusta vastaan. Hoitoa ei saanut. Työterveys ja terveyskeskus kehoittivat menemään syöpätautien klinikalle ja syöpätautien psykohoitaja totesi, että ei heillä ole resursseja hoitaa, mene työterveyteen. Niinpä luovutin, en jaksanut etsiä ja taistella jälleen apua. Ajattelin, että kukaan ei halua auttaa. Tämä suo piti taistella itse samalla kuin piti nostaa kuntoaan ja aloittaa kunnolla työt.

Kelakuntoutus oli yksi keino, josta oli hiukan apua, mutta ei sekään yksin auttanut. Nyt on tarvottu tietä lisään ja käyty läpi jo 2 vuotis kontrollikin.

Alkaisikohan nyt aika, jolloin osaisin nauttia jo elämästä, hyväksyä tämän rujon kehoni johon korjausta suostutaan tekemään vasta kun 3 vuotta on mennyt.

Onko muilla samanlaisia vuosia takanaan?
kesätuulahdus | 9.3.2012 klo 21:09:20