Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Onkohan minulla syöpä?

Re: epätietoisuus

Minulta löytyi 3,5 cm kyhmy vasemmasta rinnasta ja lääkäri sanoi sitä isoksi, joten kaiketi tämän perusteella 4,5 on myös iso. Olen kuullut myös 10 cm kyhmyistä, joten en usko että koko on vielä mitään super suurta. Koon perusteella ei voi pahan- tai hyvänlaatuisuutta määritellä vaan se tutkitaan koepaloin. Mammografiassa nähdään minkä mallinen ja onko kyhmyräinen, ainakin näitä minulta tutkittiin. Ohut- tai paksuneulanäytteen avulla sitten selvitetään onko kyseessä syöpä ja millainen syöpäkasvain. Mammografiassa minulle sanottiin heti, että leikkaus on edessä. Muuta ei osannut sanoa. Ultran näkee myös heti mutta biopsiaa joudut odottelemaan viikon verran. Minulle tuli kutsu sairaalaan kuulemaan paksuneulanäytteen tuloksen.
Ilmoittautuessani kirurgian polille alkoi huimata ja jotenkin tiesin kuulevani pahoja uutisia. Jokin etiäinen kävi varoittamassa. Ja kun istuin siinä lääkäriä vastapäätä, hän keskusteli kohteliaasti ja ystävällisesti, asiallisesti mutta aika tunteettomasti. Sanoi, että olen pahoillani mutta kasvaimesi on valitettavasti syöpä. Ja piti sitten kohteliaan tauon. En tiedä oikein miltä näytin, mutta yritin olla rauhallinen ja keskustella asiallisesti. Lääkäri sitten tutki vielä ja kertoi millaista leikkausta hän suosittelee. Vähän ajan kuluttua tunsin kuinka koko kroppa alkoi täristä ja sanoin, että nyt alan täristä. Lääkäri sanoi, että pidä pieni kahvitauko, käy kanttiinissa ja tule sitten keskustelemaan hoitajan kanssa leikkausaikataulusta. Menin kanttiiniin, mutta en pystynyt istumaan joten nousin kävelemään ja menin "tuulikaappiin" puhumana puhelimeen ja tärisin kokoajan. En itkenyt, enkä ole itkenyt koko aikana, jostain syystä, mutta shokin koin. Se tuli muutaman minuutin kuluttua diagnoosin kuulemisesta. Kun kuulin uutisen tyhjenin, pää tyhjeni, tunteet tyhjeni ja olin ihan tyhjä, mikään minussa ei liikkunut. Shokki tuli sitten vähän ajan kuluttua.
Mutta oli hyvä huomata, että sekä lääkäri että hoitaja olivat asiantuntijoita ja tottuneita antamaan potilaalle näin vakavia diaknooseja. Molemmat seurasivat tunnereaktioitani tarkkaan ja huomasin heidän ottavan ne huomioon. Lähtiessäni kotiin hoitaja halasi. Jäi hyvä muisto näin jälkeenpäin sitä ajatella.
Odotteluun keksin vain sellaisen neuvon, että keksit vain jotain sellaista tekemistä mikä vie ajatukset pois asiasta. Tee vaikka jotain fyysisesti raskasta tai jos pystyt tee jokin urakka joka on odottanut tekemistä, esim. kaappien tai varaston suursiivous. Pura tunteita jollekin, mutta pyri keksimään jotain ihan arkista, jotain ihan tavallista tekemistä. Minua auttoi suunnattomasti muutto. Pakkaamiset ja muu häslinki. Ei yksinkertaisesti ehtinyt miettiä. Väsyneempi kyllä olin ja hitaammin kaikki kävi, mutta oli pakko ajatella muuta. Kaksi päivää muuton jälkeen menin leikattavaksi.
Tuli aika paljon tekstiä, mutta toivottavasti tästä on jotain apua sinulle.
Tule kertomaan millaisen diagnoosin saat.
edith | 25.5.2007 klo 21:20:53