Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Saattohoito

Re: Missä vaiheessa ja miten saattohoitopäätös tehdään?

Hei Sutinah,

sinä se jaksat kannustavasti kirjoitella ja auttaa, vaikkei itselläkään ole helppoa. Kiitos vastauksestasi!

Eilen varovasti kyselin äidin mielipidettä, josko kävisimme pikkusiskon kanssa sairaalan sosiaalihoitajan kanssa juttelemassa näistä käytännön kysymyksistä. Ja jos vaikka tilaisin soittoajan hoitavalle lääkärille kyselläkseni tarkemmin tästä äidin tilanteesta. Kontrollikäynti oli tosi kiireisen oloinen eikä oiein mihinkään saanut vastausta, paitsi ettei voida parantaa, vain käydä viivytystaistelua ja aloittaa uusi syto-kuuri. Äidin vastaus oli, että ei kai nyt vielä vaan sitten kun sen aika tulee.

Tuli tunne, että haluan jotenkin kiirehtiä häntä hautaan. Ja sitten karmea syyllisyys, kun meninkin suuni aukaisemaan. Mutta jos kunto yhtäkkiä romahtaa, niin kaikki energia menee silloin siihen. Eikä se shokkivaihe taas ole paras aika hoidella asioita viranomaisten ym. kanssa. Onhan meillä tietysti lähiomaisina oikeus olla hoitaviin ihmisiin yhteydessä, mutta kun en halua toimia äidin selän takana. Hän kuitenkin on vielä tolkuissaan ja päättää omista asioistaan. Ja paljon jo tehnyt valmisteluja kuolemansa varalta, hautapaikat ja kivet jo varattuna yhdessä hänen sisärensa kanssa. Asunnon myyntikin oli yksi samaan kastiin kuuluva päätös.

Meillä äiti on kyllä oppinut ottamaan apua vastaan ja on ollut siitä tosi kiitollinen. Hän möi rivarikaksionsa ja muutti vuokralle. Tavaraa on kuin pienessä kylässä ja muuttoa kesti yli kuukausi. Isäpuolen kanssa ajeltiin pari viikkoa kerran kaksi päivässä melkein 100 km:n muuttomatkaa ja kuskattiin kaikkea tilpehööriä, varsinainen muutto oli sitten helpompi, kun osa tavaroista oli jo jotenkin paikallaan. Äiti oli koko tuon ajan tipassa ja suurin haaste olikin pitää hänet sängyssä. Isäpuoli ei olisi mitenkään pärjännyt yksin. Eli apu oli tarpeen ja otettiin ilolla vastaan. Ja minusta oli niin ihanaa olla auttamassa.

Äiti on käyttäytynyt minua kohtaan tosi ystävällisesti. Isäpuoleen kyllä hermostuu välillä, mutta ei sen kummemmin kuin ennen. Hänellä ei vielä ole ollut isompia kipuja, mutta jatkuva oksentelu ja ripulointi vei kyllä voimia. Luonteen muuttuminen voi olla vielä edessä, mikäli kivut lisääntyvät ja joudutaan vahvoihin kipulääkkeisiin. Silloin on vain yritettävä muistaa, ettei se ole enää se oikea ihminen, vaan kipuihminen, joka kiukuttelee.

Sinullakin tätä via dolorosaa on tainnut jatkua jo pitkään? Olen jonkun verran lueskellut kirjoituksiasi eri palstoilta. Saattohoitoon, kotiin, saattohoitoon... rankkaa. Ja katsella/kuunnella kipujen ylivoimaa. Onneksi nyt on tasaisempi vaihe ja äiti pääsee hiukan liikkumaan.

Meillä ei ole saattohoitokoteja, vaikka äiti asuukin isohkon kaupungin sairaanhoitoalueella. Haluan kovasti taata hänelle kotihoidon juuri tästä syystä. Viimeinen paikka on muuten joko oman kunnan terveyskeskus tai luultavammin kaupungin iso terveyskeskus, josta en ole kovin hyviä kokemuksia kuullut. Kunpa saisi nukkua omaan kotiinsa ja ilman massiivisia kipuja.

Joka tapauksessa, kiitos vielä tiedoista, joita annoit. Taitaa vaan tässäkin olla niinkun syövän kanssa kaikkiaan. Tapauskohtaisesti mennään ja siihen on tyytyminen.

Eipä tällä kertaa TÄMÄN enempää. Kynttilän valoa ja lämpöä!

terv. Päivänsini
päiväsini | 1.12.2009 klo 16:46:30