Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Saattohoito
kiitos kysymästä Iskän tyttö
Hei, Iskän tyttö!On ollut helpompi hengittää. Ahdistus ei ole jokahetkistä, koska meillä on ollut viime viikkoina vaihteeksi parempia tunnelmia. Äiti on ollut ihmeen pirteä ja jaksanut jopa jonkun verran liikkua kodin ulkopuolella, tosin hyvin vähän ja nyt pakkasten aikaan ei ollenkaan. Jouluksi leivoin äidille kasoittain kaikkia niitä pikkuleipiä, joita meillä leivottiin silloin, kun asuin vielä kotona. Ja tein alusta asti laatikot, koska niihin äidin voimat eivät olisi riittäneet. Pyhät vietimme oman perheen kesken. Äiti ei halunnut, vaikka ehdotin, että voisimme koko porukka kokoontua meille, myös pikkusiskon perhe. No, asumme reilun 60 km:n päässä sairaalasta ja äiti pelkäsi kuitenkin, että jos kunto huononee. Ja kaipa hän halusi olla omissa tutuissa ympyröissään rauhassa.
Maanantaina on ct-kuvaus ja samalle viikolle yritetään saada lääkärin vastaanotto, jolle menen mukaan. Soitin ennen Joulua sairaalaan sosiaalihoitajalle ja sain paljon hyvää tietoa käytännön asioista, mm. saattohoidosta, sekä tosi ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua. Helpotti, mutta toisaalta tuli huono omatunto, kun koin hätäilleeni ja kiiruhtaneeni asioiden edelle. Sosiaalihoitaja kuitenkin rauhoitti ja sanoi, että ihan hyvä kun soitin,ei ole kuulemma yhtä oikeaa aikaa selvitellä asioita.
Tämä em. sekä äidin yllättävä reipastuminen ovat tietty nostaneet omaakin tunnetilaa hiukan enemmän plussan puolelle. Jälleen on toiveet korkeammalla, siinä ihmeen tapahtumisessa, vaikka järjellä ymmärtää, että todennäköisimmin tämä on vain ohimenevä ilmiö. Ja toisaalta joka päivä puhelimessa sydän syrjällään kuuntelen kaikkia mahdollisia poikkeavia oireita, mutta onneksi mitään isompaa ei ole ollut.
Äiti on kyllä aina ollut sisupussi, eikä nytkään ole suostunut jäämään sängyn pohjalle, vaikka siellä jo käväisi. Hän yrittää elää niin normaalia elämää kuin mahdollista, tosin kovin pienissä ympyröissä . Mutta sekään ei niin haittaa, koska hän on enempi kotihiiri kuin seurapiiriperhonen.
Itse jatkan edelleen koteloitumista ja yritän löytää itselleni työtä, että perhe jotenkin eläisi. Välillä ajattelen, että onkohan tämä työjuttu tarkoitettu menemään näin, että pystyisin hoitamaan äitini sitten kun hänen kuntonsa niin vaatii. Iloitsen äidin paremmasta kunnosta, mutta en voi olla huolehtimatta tulevaisuudesta. Pelottaa ja huolettaa, mitä kaikkea äidillä on vielä edessä. Ja milloin taudin kanssa mennään taas niin lujaa, ettei perässä pysy? On sellainen fiilis, että jo nyt elämme vahvasti jatkoajalla. Marraskuun puolella kun olin jo sitä mieltä, että elääkö äiti edes Jouluun. Seuraava etappi on pääsiäinen ja kevät. Ehkä tai sitten ei.
Sinulle parasta mahdollista alkanutta vuotta. Ja voimia paljon niihin surun, ikävän ja tyhjyyden hetkiin, joita varmasti väistämättä tulee, toivottavasti ei koko ajan. Lämpimin ajatuksin Päivänsini
- kiitos kysymästä Iskän tyttöpäiväsini