Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Mistä ammennatte voimia?

Hei,

En tiedä onko siihen oikein mitään yleispätevää ohjetta, että mistä löytää voimia. Itselläni oloa helpottaa ja ahdistukseen auttaa liikunta, se että painaa lenkkipolulla tai aerobic-tunnilla niin täysillä kuin vain kroppa antaa myöten... Ja vähän rauhallisempaankin tahtiin ulkoilu helpottaa. Ja jotenkin huonojen päivien jälkeen sitten aina tulee niitä aamuja, jolloin tuntee, että kaikki on sittenkin ihan hyvin ja surun kanssa pystyy elämään. Yritän myös ajatella, että äiti haluaisi minun jatkavan elämääni, olevan onnellinen ja muistelevan häntä hymyillen (tosin se muistelu kyllä vielä nostaa kyyneleet hymyn sijasta...).

Ja joskus, kaikkein pahimpina päivinä yksin ollessani saatan oikeasti itkeä ja huutaa ääneen, olen huutanut äitiä tulemaan takaisin ja kiukutellut sitä että hänen piti mennä kuolemaan ja jättämään minut yksin... En tiedä, kuinka "normaalia" tuollainen käytös on, mutta kun on vähän aikaa rähissyt, alkaa tuska helpottaa.

Jonkun verran olen lukenut surukirjallisuutta ja jotain apua tai lohtua niistäkin saanut, mutta mielestäni ne kaaviot suruprosessin etenemisestä on nimenomaan kaavioita... Ainakin itselläni kaikki mahdolliset tunteet (suru, ikävä, kiukku, katkeruus, syyllisyys...) tuntuvat huonoina päivinä tulevan kaikki yhtenä mylläkkänä ja sekasotkuna, ja sitten tulee taas niitä parempia päiviä jolloin olen taas rauhallinen ja joskus jopa iloinenkin, ainakin pieniä hetkiä kerrallaan.

Välillä hämmästelen sitä, miten normaalisti elämäni kuitenkin tuntuu sujuvan, kaikesta huolimatta - joten ehkä se sanonta että elämä kantaa pitää paikkansa?

Jaksamista!
Tiltu_R | 7.3.2006 klo 07:56:14