Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Mistä ammennatte voimia?

Surussa saamme olla katkeria,"lapsellisia" ja heikkoja.
EI tarvitse suorittaa mitään onneksi...jokaisen tapa surra on oikea,juuri hänelle.
Minä puhun-kirjotan surupäiväkirjaa,jonka haaveilen tyttöni muistoksi julkaisevani..
Luen näitä surutarinoita-itken kohtalotovereiden kera.En ole aiemmin näin netissä roikkunut..Mutta nyt saan tästä voimaa.
Kun huomaa että ei ole yksin-ja samoissa tunteissa rämmimme itsekukin.

Aloitin hiihdon vuosien jälkeen...Ihana väsynyt olo 13km:n lenkin jälkeen...Samoin pulahdin avantoonkin ensikertaa Pinjan syntymän ja kuoleman jälkeen.Sekin tuntui hyvältä-tuli tunne että lapseni katseli minua,jostain läheltä täysikuun ja tähtitaivaan alla,kun menin veteen...ylpeänä äidistään!

Luen runoja-Anna-Mari Kaskista ja muitakin-sekä surukirjoja,joissa lapsensa-läheisensä menettäneen kertovat tunteistaan ja kokemuksestaan-voi aivan samaistua heihin.
Hanna Ekolan: Otan osaa-kirjaa voin lämpimästi suositella.Siinä oli niin monta erilaista surua-kuitenkin tunteet ovat niin samat...
Yksinäisyys,hylätyksitulemisen tunne,pohjaton ikävä,viha,katkeruus,toivottomuus ja tyhjyys...vain muutamia tunteita mainitaksein...

Surulla on valtava voima-ja sitä tulee kunnioittaa.
Luonnosta saan myös voimaa ja tyyneyttä päivääni.

Nyt olen hirvees flunssas kotona sohvaperunana...
Suru on jotenkin taas niin läsnä-kun on itse kipeänä ja avuttomampi-veto pois.

Haudalle on silti päästävä iltatuikku lapselle laittamaan <3
Halipompelit teille kaikille surusiskot ja -veljet!

<3Pinjaenkelin äitiliini
pinjaenkeli | 7.3.2006 klo 14:06:09