Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Nyt se iski

Valoa täälläkin odotetaan risukasaan... Menetin äitini lokakuun lopussa, loppuaika meni niin äkkiä - ja sitten äiti olikin poissa. Hetki hetkeltä hänen otteensa elämään irtosi, pikkuhiljaa hän lipui pois tästä maailmasta. Olen lohduttautunut sillä paljon puhutulla toteamuksella: enää ei tunnu kipua. Sydäntä riipaisi, kun äiti usein kertoi, että kuolemaa hän ei pelkää, mutta meidän läheisten jättäminen tuntuu pahalta...
Lauantaina meillä on hautajaiset, sen päivän yli kun pääsisi. Ajoittain katson tätä kaikkea kuin ulkopuolisena, sitten yhtäkkiä havahdun, että oman äitini hautajaisia järjestelen. Sain olla äidin luottohenkilö sairauden ajan ja olin myös paikalla hänen liekkinsä sammuessa. Käsittämätöntä on se ikävän määrä ja tyhjyys, jonka äiti jätti. Vaikeaa on uskoa, että enää ikinä en häntä näe - ehkä sitten tuonpuoleisessa, kai siihenkin vielä joskus uskoni löydän uudelleen. Voin kuitenkin yhä aistia äidin lähelläni, en vain pysty häntä näkemään. Ehkä pystyn joskus siirtämään sitä rakkautta jota äidiltäni sain, omiin lapsiini. Sisarilleni olen ajoittain katkera, että he saivat pitää äidin paljon kauemmin kuin minä ja heidän lapsillaan oli mummu.
Ajoittain tulee kiusattua itseään ajatuksella, että jos elämä olisi mennyt "käsikirjoituksen" mukaan ilman tuota viheliäistä tautia, olisin vielä saanut viettää 30 vuotta äitini kanssa, hän oli niin nuori poisnukkuessaan... Kaipa tämä joskus helpottaa ja pystyn ymmärtämään kaiken tarkoituksen. Voimia meille kaikille!
toukotyttö | 12.11.2009 klo 15:08:42