Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: raastava ikävä

Hei!

Mieheni kuoli 28 yhteisen vuoden jälkeen tasan 10 kk sitten paksunsuolensyöpään. Oman rakkaan menetystä on vaikea ymmärtää ja hyväksyä. Miksi juuri hän? Kysymykset ovat raastaneet mieltäni. Nyt tuska ei ole enää niin suuri, elämä kulkee eteenpäin. Meillä on neljä yhteistä lasta. Olen laittanut itselleni kaksi runoa jääkaapin oveen. Niistä olen saanut lohtua. Toinen oli saattohoitokodin kutsukirjeen mukana, siellä järjestettiin kahvitilaisuus keväällä:

Aika

Aika suo armon surevalle,
päivien kulku
kuluttaa pois tuskan.
Ja niin kuin keväisin,
huomaamattasi,
hiirenkorvat lehdiksi muuttuvat,
vaihtuu surusi iloksi.
Äläkä kiirehdi -
aika on viisas ystävä vierelläsi.

Te, jotka olette surunne alussa vasta, teidän on vaikea hyväksyä tätä, että aika suo armon surevalle, mutta totta se on.

Toinen runo oli jossain netissä (saattoi olla tälläkin palstalla, en muista):

Voit itkeä hänen lähtöään
tai iloita hänen elämästään.
Voit sulkea silmäsi ja rukoilla että hän palaa
tai avata silmäsi ja nähdä sen minkä hän jätti jälkeensä.
Sydämesi voi olla tyhjä koska et näe häntä enää
tai sen voi täyttää rakkaus jonka yhdessä jaoitte.
Voit kääntää selkäsi huomiselle ja elää menneessä
tai voit iloita huomisesta menneen voimalla.

Voit joko muistaa vain sen että hän on poissa
tai vaalia hänen muistoaan ja antaa sen elää.
Voit antaa kyynelten huuhtoa hänen muistonsa mielestäsi
tai tehdä niin kuin hän haluaisi:

Hymyillä, avata silmäsi, rakastaa ja jatkaa elämää.

Usein tätä jälkimmäistä runoa lukiessani tulee itku silmään. Mieheni antoi minulle luvan jatkaa elämääni niinkuin parhaaksi näen. Uskon, että teidänkin rakkaanne haluavat teidän jatkavan elämäänne. Mutta surutyö on tehtävä ensin, siitä ei pääse mihinkään ja se vie oman aikansa ja paikkansa elämässä.
Wenny | 9.8.2006 klo 20:44:08