Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Ikävä Isää

Huomasin,että oli tuo isän sairauden toteamis vuosi mennyt väärin,eli oli 2006 ja kyllähän se tuosta kirjoituksesta käy ilmi.

Launtaina tuli 8 viikkoa isän kuolemasta.Olen voinut jotenkin viime aikoina huonosti. On ollut suru tosi voimakkaasti pinnassa.

Nukkuminen on vaikeaa. Sohvalla lukiessa meinaa väsyttää, mutta kun siirtyy sänkyyn avovaimon viereen ja sulkee silmät niin alkaa isä pyöriä ajatuksissani ja nään viimeisen viikon tapahtumat ja muistot silmissäni. Viimeinen viikko oli todella rankkaa nähtävää ja kova kokemus, mutta olen onnellinen että sain sen kokea. Ikävä on todella kova. Välillä oikeen lyö silmille se totuus että isä on kuollut.

Kaipaan kovasti päivittäisiä keskusteluita joita puhelimitse käytiin vielä kun isä voi hyvin ja oli kotona. Isän huumoria ja välittämistä.Kaikkea isässä....

Olin viime perjantaina viihteellä ystävien kanssa. Se oli ihan piristävää ja mukavaa. Tuli kyllä silloinkin isästä paljon puhuttua. Olen myös lähes päivittäin käynyt lukemassa teidän kohtalotovereiden kirjoituksia. Itse en vaan tahdo aina saada kirjoitetuksi. Olen myös miettinyt, jos kävisi puhumassa jonkun ulkopuolisen ihmisen kanssa tapahtuneesta. Puhun kyllä paljon Avovaimon,Äidin ja siskojeni kanssa, sekä ystävien. Paha ja surullinen mieli on kuitenkin läsnä.

Olen edelleen työttömänä ja ei tällä hetkellä ole hirveästi voimia työnhakuun, voi olla että menee kesän yli, saa nähdä. Pitäisi itse saada ensin kuntonsa takaisin. Teatteri harrastukseni vie hyvin aikaa ja on hyvä että on tekemistä. Ensi-Ilta esityksen jälkeen voi vaan tulla surullinen olo kun isä ei ole enään katsomossa. Ehkä isä katselee jostain pilven reunalta. Sydämessäni hän ainakin on mukana.

Perunkirjoitus on ensi keskiviikkona ja sinne on tarkoitus matkustaa äidin tueksi. Soittelen päivittäin äitini kanssa ja yrtitän käydä mahdollisimman usein. Yritän olla aina vähintään kaksi yötä, äiti itsekin on sanonut, että turha tulla päivän reissulle. Kun esitykset on ohi niin menen heti viikoksi.

On varmaan vaikeaa ennustaa kuinka kauan tämä olotila kestää, se on varmaan yksilöllistä. Uskon että kestän tämän ja surun kanssa on vaan opeteltava elää. Välillä se tulee vaan niin voimakkaana.

Isällä oli niin harvinainen tuo syöpätyyppi, ettei ollut alkuunkaan paljoa toivoa. Isä ei halunnut alussa ennusteita ja toisaalta hyvä niin, ennuste olisi luvannut todennäköisesti paljon vähemmän aikaa mitä isä sai lopulta elää. Sappitiekarsinoomasta löytyy vähän tietoa, jotain olen netistä löytänyt, kun isän kuoleman jälkeen olen sairautta koittanut tutkia ja selvittää. Se on varmaan osaltani myös sitä surutyötä. Olen koittanut löytää vastauksia ja osaan kysymyksistäni löytänyt ne.

Yritänpä koittaa mennä lueskelemaan ja odottamaan unen tuloa. Tsemppiä ja voimia kaikille tällä sivustolla ja kiitos kirjoituksistanne. Itsekin yritän aina silloin tällöin kirjoitella tuntemuksia.
Sale | 13.4.2007 klo 00:51:33