Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Rakas äiti nukkui pois

Minun äitini kuoli hiljattain haimasyöpään ja jätti jäljelle elämässä hapuilemaan minut, ainokaisen jolle hän oli paras ystävä ,sekä pienet lapsenlapset.Tunnen itseni niin orvoksi nyt, suojattomaksi.Risainen elämä tosiaan on aika hyvä kuvaus.Vasta jälkeenpäin tajuan kuinka suunnattoman paljon äiti meistä välitti ja näytti sen niin sanoilla kuin teoillaankin.Joka päivä löytyy joku arkinen muisto hänestä, hän korjasi lelun, kutoi sukan, kopioi reseptin minulle,opetti lapselle laulun,halasi vaikealla hetkellä....Nyt se lämpö ja rakkaus on poissa, maailma tuntuu kylmältä paikalta.

Äidin viimeiset päivät olivat niin kamalia että en pysty niitä edes ajattelemaan, sairaus ja kuolema ovat niin julmia ja kammottavia asioita. Kovasti mietin että olinko oikealla tavalla läsnä, itkin vain sängyn vieressä.En ollut vahva, pelkäsin. Tauti eteni niin nopeasti ettemme pysyneet mukana.

Paljon mietin sitä että äiti oli hädin tuskin 60 kuollessaan, olisi vielä ollut 20 vuotta voinut olla yhdessä. Olisi nähnyt lasten kasvavan, oltaisiin leivottu, kahviteltu, juteltu ja naurettu yhdessä. Miksi sen sijaan kävi näin ja jäin näin yksin....Surusta tuli nyt matkakumppani elämääni, uskon että jos saan vielä elää vaikka 20 vuottakin, tulen aina tuntemaan tuskaa ajoittain. Pienten lasten takia rämmin eteenpäin, annan heille sitä mitä sain äidiltä. Niin olisi äiti halunnut.

Kiitos kohtalotovereille kun jaksatte kirjoittaa tuntojanne noin rehellisesti, tuntuu että ei ole yksin murheessaan.
äitiäikävä77 | 14.8.2009 klo 09:37:34