Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Sururyhmä
Re: Suru ja masennus
Kyllä ainakin minä henkilökohtaisesti suren ja välillä masennus valtaa mielen ja itku saa sijan, yksin ollessa ei voi kuin istua hiljaa ja miettiä ajatuksia ei saa minkäänlaiseen järjästykseen. Kelaan vain niitä tapahtumia jotka edelsivät suru yötä ne viime päivät ovat muistoissa ja niitä mietin olisinko voinut tehdä jotain toisin, pää on edelleen sekava ihan kuin siellä ei olisi minkäänlaista selitystä miksi näin. Koeta otta sinäkin yhteyttä alueesi terveysasemalle ja siellä on mielenterveys hoitaja hän varmaan voi kertoa mitä kannattaa tehdä, ja tarvittaessa ohjaa sinut eteenpäin. Älä jää odottamaan että kaikki menee ohi vaan hae apua, se on niin sinun kuin lapsesi kannalta paras ratkaisu. Itsekkin olen apua hakenut ja kyllä sitä jostain löytyy usko pois. Sinun on nyt vaan jaksettava raahautua sinne hoitajan luokse ja oletan että antavat mielialalääkkeet ensi alkuun joilla pääset eroon masennuksesta ja siitä se paraneminen voi alkaa, jos jatkat noin niin suru syö sinua niin ettet jaksa lastasi hoitaa ja siinä ei varmaan ole teidän kannalta mitään järkeä. Kun sitten tunnet olevasi tarpeeksi vahva niin voit alkaa vähentään lääkärin valvonnassa lääkkeiden vaikutusta ja kokeilla että kuin menee siinä vaiheessa. Usko pois olen saman kokenut nyt kun sisareni on pois, minulla on ollut koko tämän prosessin ajan mielialalääkkeet koska ilman niitä olisin ollut toimintakyvytön ja en olisi jaksanut päivästä toiseen, mutta nyt kun on vielä niin vähän aikaa kulunut niin olen ymmärrettävästi sekaisin siitä surusta joka sisälläni raastaa.
- Suru ja masennusAurinko
- Re: Suru ja masennussaatan
- Re: Suru ja masennusAurinko
- Re: Suru ja masennuskamari
- Re: Suru ja masennusAurinko
- Re: Suru ja masennuskamari
- Re: Suru ja masennusmustaan pukeutunut äiti