Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Suru ja masennus

Mieheni oli 40v kun hän nukkui luotamme.Iso osa itseäni myöskin kuoli samalla näin ainakin tällä hetkellä tuntuu.Hän oli myöskin paras kaverini joten tuntuu oudolle ettei olekaan ketään kelle puhua samoin.Tai olisi kai muttei oikeastaan edes halua avautua kun on oppinut vain asioistaan kertomaan yhdelle tietylle henkilölle.Tunne on käsittämätön,suru on suuri mutta silti koen jonkinlaista sisäistä rauhaa.En koe olevani katkera koska tapahtuneelle ei voi mitään.Meillä oli kaikki asiat niin selviä ja tiesimme mitä toinen haluaa jos jotakin sattuu.Ei jäänyt mitään hampaan koloon.Tuntuu ettei minua monikaan oikein ymmärrä mitä koetan selittää.Se on vaikeaa kun täytyy itse päättää isoistakin asioista ja seisoa päätöstensä takana vaikka mikä olisi.Minä myös aina ääneenkin mietin että mitenköhän se mieheni tämänkin asian tekisi ja mitähän hän toivoisi nyt.
Kamari
kamari | 30.7.2006 klo 22:43:48