Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Oma kuolemanpelko

kiitokset vastauksista! Hyvä kuulla (mutta ikävää), että samoja fiiliksiä on muillakin. Pikku hiljaa olo on tullut paremmaksi, vaikka vieläkin kuuntelee kroppaansa korvat höröllään. Kuolema pelottaa minua aivan käsittämättömän paljon. Ajatus siitä, että joutuisin luopumaan Elämästä ja rakkaista ihmisistä, erityisesti tyttärestä, saa minut paniikkiiin, ja sitten alkaa koskea taas rintaan. (jolloin alan epäillä, että siellä on syöpä) Joo, eli pientä kierrettä ilmassa. Olen käynyt jutskaamassa psykologinkin kanssa, mutta ei siitä ole ollut apua. Pelottaa niin pelottaa... En halua kuolla, vielä, koskaan, tuntematon pelottaa. Olisi helppoa, jos olisi uskossaan niin vahva, että voisi luottaa siihen, että pääsee parempaan paikkaan jne.

Ikävintä on, ettei kukaan halua puhua asiasta. Ei edes äidin kuolemasta. Miehen kanssa olen tietysti puhunut, mutta esimerkiksi töissä. Jos sanon jotain asiasta keskusteluun liittyen, käännetään heti puheenaihetta tai kaikki vaikenevat. Juu, onhan se vaikea teema, mutta herra jumala, aikuisia ihmisiä. Kyllä niiden paapatusta dementoituvista vanhemmista pitää jaksaa kuunnella, mutta minä en saisi puhua äidistäni, joka kuoli, vain vähän yli viisikymppisenä.

Pelko. Kunpa siitä saisi otteen, niin ei olisi enää mitään hävittävää.
miksi | 1.2.2010 klo 21:48:22