Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Ihmettä odotellessa

Tällä viikolla sain lääkäriltä kuulla, että vain ihme, johon hän ei usko ollenkaan, voisi läheiseni parantaa. Suoraan sanottuna siis mitään ei ole enää tehtävissä paitsi yrittää loppuajan tuskat pitää kurissa ja muutenkin elämän jotensakin siedettävänä. Kaikki haaveet paremmasta olisi syytä heittää romukoppaan.

En oikein tiedä, miten tähän tietoon suhtautuisin. Olen melkoisen sekavien tunteiden vallassa ollut tuosta uutisesta asti, vaikka jo jonkin aikaa olenkin alitajuisesti tiennyt, miten tässä tulee käymään. Mutta silti sen kuuleminen asiantuntijan suusta järkyttää.

Aikaa meillä vielä on ilmeisesti kohtuullisesti, jos niin voi sanoa. Kuulemastani huolimatta en oikein vielä ymmärrä, mitä käytännössä tarkoittaa ettei potilas enää koskaan nouse sängystään saati sitten että pääsi kotiin. Jatkossa tullaan ilmeisesti siirtämään toiseen hoitopaikkaan, kun akuuttisairaalassa tarvitaan paikka kipeämmin jollekin toiselle.

Tällä hetkellä kipulääkityksen oikeaa annostusta etsitään ja potilas on erittäin väsynyt ja sekava luultavimmin voimakkaasta lääkityksestä johtuen. Vieraillessani minun tulee ikävä sitä oikeaa ihmistä, kun harhaisen ja lähes puhumattoman potilaan kanssa en koe millään tavalla hänen olevan läsnä. Mutta toivon ja uskonkin, että tilanne tulee vielä muuttumaan vähän paremmaksi, kunhan oikea lääkitystaso löytyy ja potilas siihen tottuu.

Sitten onkin oma kuvionsa, että miten minä kaikkeen totun. Juuri nyt se ei suuremmin huolestuta, sillä huomaan, että mieleni torjuu erittäin vahvasti kuulemansa uutisen ja toimin ihan kuten tähänkin asti jotenkin hassusti kuvitellen, että ehkä sittenkin tapahtuu se pieni ihme tai hoitavat lääkärit ovat erehtyneet tai ....
krisse63 | 25.11.2006 klo 14:35:16