Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Äitini kuoli-en tiennyt sairauden vakavuutta

Äitini kuoli viime viikolla. On vaikeaa ymmärtää ja uskoa, että näin kävi. En osannut odottaa tätä lainkaan. Tuntuu vieläkin, että näin ei ole tapahtunut.

Olen ainoa lapsi. Asun muutaman sadan kilometrin päässä vanhemmistani, emmekä tapaa tiuhaan. Helmikuussa isäni soitti minulle ja kertoi, että äidiltäni on leikattu syöpäkasvain vatsasta. Ja jatkohoitona annettaisiin solusalpaajia. Ymmärsin, että kaikki syöpä saatiin pois. Kun keskustelin asiasta äitini kanssa, kävi ilmi, että kasvain oli munasarjassa. Kevään aikana soittelimme, mutta emme tavanneet. Kuulin hoidoista ja kuinka ne aiheutti pahaa oloa. Koska pari ystävääni (rintasyöpä todettu) olivat kertoneet, että hoidoista tulee paha olo, ajattelin, että se kuuluu asiaan. Kun paha olo vain lisääntyi, kävi mielessä, että eikö lääkitystä voida vaihtaa. Äitini joutui toukokuussa jopa sairaalaan välillä, kun ei ruoka pysynyt sisällä ja vointi oli heikko. Kävin toukokuussa vanhempien luona ja äitini oli silloin kotona. Edelleen ajattelin, että hoidot ovat vaan niin rankkoja. Äitini joutui uudelleen sairaalaan tutkimuksia varten toukokuun lopussa-kesäkuun alussa. Kesäkuun puolessa välissä juttelin äitini kanssa puhelimessa ja hän kertoi siirrosta toiseen sairaalaan. Ymmärsin, että keräämään voimia. Viikko tämän jälkeen, juhannuksena kuulin, että hän pääsi kotiin päiväksi. Ajattelin, että hienoa, hoitoja voidaan varmaan taas pian jatkaa. Kunnes sitten viikko juhannuksesta kuulin, että syöpä on levinnyt ja kyse on päivistä.

Soitin heti äidille ja 'kuulostelin' tilannetta. Hän ei maininnut mitään asiasta. Juttelin myös hoitajan kanssa ja hän vahvisti tiedon oikeellisuuden. Olin aivan järkyttynyt. Seuraavana päivänä lähdin perheeni kanssa ajamaan vanhempieni kotipaikkakunnalle. Tapasimme äitini, joka oli jo tosi väsynyt eikä jaksanut juurikaan puhua. Seuraavana päivänä menin sairaalaan uudelleen ja illalla hän jo kuoli.

Onneksi ehdin nähdä hänet vielä ja vähän jutella, mutta olisi ollut niin paljon sanottavaa ja kysyttävää. Minun on vaikea ymmärtää tätä ratkaisua. Miksi vanhempani eivät kertoneet minulle aikaisemmin totuutta? Syöpä oli alun alkaen levinnyt. Sain myös kuulla jälkeenpäin, että mikäli hoidot olisivat onnistuneet, olisi lisäaikaa saatu noin 4-5 vuotta. Tätäkään en tiennyt. Surettaa, koska en ymmäränyt itse etsiä tietoa täältä verkosta. Kuuntelin vain vanhempieni puheita. Ja ajattelin ystäviäni,jotka olivat selviytyneet omista sairastumisistaan. Eiväthän erilaiset syövät ole vertailukelpoisia.

Halusivatkohan vanhempani säästää minut surultani? Isäni sanoo vain, että tämä oli heidän toive. Kukaan muu ei siis tiennyt sairauden vakavuudesta ja itse sairaudestakin tiesi vain perheeni ja tätini, lääkäreiden lisäksi. Uskon, että totuuden kertominen olisi tehnyt tämän kaiken helpommaksi kaikille osapuolille. Vanhempien taakka olisi ollut kevyempi ja meille muille olisi ollut tilaisuus asennoitua tulevaan.

Löysin nämä sivut heti kuoleman jälkeen. Olin niin ahdistunut ja tietämätön, että oli heti haettava tietoa jostain. Kunpa olisin aikaisemmin löytänyt nämä sivut. Täältä olen kuitenkin saanut lohtua. On niin monta muutakin, joka on taistellut ja taistelee syövän kanssa. Kesä kuitenkin jatkuu. Ja onneksi minulla on ihana perhe, joka pitää kiinni arjessa.
mariamaria | 13.7.2007 klo 00:41:07