Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Sururyhmä
Re: Surun keskellä
Sanaton ja kaikki muut puolisonsa menettäneet,miten olette jaksaneet tarpoa murheessanne eteenpäin? Onko teillä ollut sellaista suruoiretta, että olette ikään kuin ihan turtana? Niin kuin kuolema olisi kohdannut jotain toista kuin itseä?
Rakas puolisoni, paras ystäväni, menehtyi syöpään pari viikkoa sitten. Minulla on omituisen rauhallinen olo, syön, nukun, teen töitä. Välillä tyhjässä kodissa iskee outo levottomuus tai keskittymiskyvyn puute, mutta enimmäkseen on jotenkin sellainen olo ikään kuin olisi itsensä ja oman elämänsä sivustatarkkailija. Tyyni ja analyyttinen. Pelkään sitä, että ahdistus ja koko surun kuorma vyöryy yli jossain vaiheessa varoittamatta. Tai en oikeastaan edes sitä pelkää.
Tuntuu oudolta itse tyynenä katsoa ja kuunnella yhteisen tuttaviemme ja muiden läheistemme kyyneleitä. Eilen katsoin jotain television kotimaista draamaa, jossa päähenkilö oli keski-ikäinen, puolisonsa menettänyt nainen. Näyttelijä oli aidonoloinen surussaan. Huomasin katsoessani ajattelevani, että voi miten vaikeaa tuolla naisella on, ja sitten tajusin, että minähän olen ihan samassa tilanteessa!
Mieli ei taida oikein mieltää vielä tapahtunutta todeksi. Tai ehkä ennätimme vuoden kestäneen sairauden aikana tottua ajatukseen kuolemasta. Meille kun ei alun alkujaan annettu mitään toivoa paranemisesta. En tiedä.
- Surun keskelläSanaton
- Re: Surun keskellämama59
- Re: Surun keskelläMangoMeloni
- Re: Surun keskelläsoikku
- Re: Surun keskelläxanthia
- Re: Surun keskelläEnkelintytär
- Re: Surun keskelläSanaton
- Re: Surun keskelläsuvi06
- Re: Surun keskelläSanaton
- Re: Surun keskelläVarjossa
- Re: Surun keskelläkaukosi