Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Isä kuoli haimasyöpään

Hyvää aamupäivää Eirene ja muut kohtalotoverit.

Kiva, että kirjoittelit tänne pitkästä aikaa Eirene. Ymmärrän kyllä oikein hyvin, miksi tänne on ollut vaikea kirjoittaa. Itsekin olen pysynyt poissa tältä palstalta melko pitkään erinäisistä syistä, joista olen kertonut noissa edellisissä viestiketjuissa.

Joo, yli vuosi on nyt minunkin äidin kuolemasta tullut kuluneeksi. On totta, kuten joku täällä jo kirjoittelikin, että suru muuttaaa muotoaan. Ei se kokonaan häviä, mutta jotenkin laantuu. On sekin totta, ettei mikään ole samaa kuin ennen äidin kuolemaa. Koko elämä meni uusiksi silloin, kun hän kuoli. Oli aika ennen hänen kuolemaansa ja aika sen jälkeen. Toisaalta elämä jatkuu, vaikka se tuskallista välillä onkin.

Kuitenkin uskon, että poisnukkuneet läheisemme toivoisivat meidän jatkavan elämäämme. Eihän elämä loppunut heidän kuolemaansa, vaikka siltä saattoi tuntuakin. Niin, voiko suruun jäädä jotenkin "junnaamaan"? Kyllä kait voi, jos sitä ei käsittele, sure tai jää tosiaan johonkin vaiheeseen tavallaan kiinni. Silloin tosiaan kannattaa hakeutua ammattiauttajan luo puhumaan. Suruun ja menetykseen liittyy toisaalta tietyt vaiheet, jotka kullakin menevät omaan tahtiinsa ja vievät oman aikansa. Surutyön ja menetyksen käsittelyyn menee aikaa....

Täytyy sanoa, että minullakin kulunut vuosi meni jotenkin sumussa. Kaikki juhlapyhät ja tärkeät päivät tulivat ja menivät, ilman että jaksoin niihin paneutua tai niitä erityisemmin juhlia. Tunnelma oli aikalailla EVVK, vaikka se ei yleensä kuulu tyyliini ollenkaan, koska olen empaattinen ja välittävä ihminen. Nyt alkaa elämä jo voittaa, vaikka täytyy sanoa, ettei tämä helppoa ole ollut. Minua auttaa jaksamaan se ajatus, kun uskon, että äitini on edelleen hyvin vahvasti läsnä toisessa olomuodossa ja että me tapaamme vielä. Hän on tullut sen kertomaan minulle kuolemansa jälkeen moneen otteeseen ja tehnyt sen asian hyvin selväksi. En tuputa kenellekään tätä uskoani, mutta minua se auttaa jaksamaan, siksi jaan sen täällä. Kukin saa tälläkin palstalla uskoa tai olla uskomatta ihan mihin haluaa. Pääasia, että kukin löytää omanlaisensa selviytymiskeinon ja tavan päästä elämässä eteenpäin.

Voimahalit kaikille.
Siipi maassa | 14.9.2011 klo 10:54:25