Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Miten tästä....

Kristiina,
Halaus sinulle alkuun! Suret ja kannat syyllisyyttä siitä, että romahdit Jarmon edessä. Minä kannan puolestaan syyllisyyttä siitä, että en romahtanut äidin edessä...vain yhden kerran itkin äidin nähden, ja silloinkin "kokosin" itseni nopeasti. Jälkikäteen olen surrut, ei kai äiti vain kuvitellut, ettei ollut meille rakas ja tärkeä, kun olin niin reipas? Onneksi kirjoitin äidille sen kirjeen, voin itsekin lukea sitä näin jälkikäteen, tiedän äidin tienneen miten rakas hän oli. Meidän täytyy Kristiina ajatella, että me vaistomaisesti toimimme, kuten tilanteessa paras on. Jarmo ei halunnut teitä huolestuttaa, yritti siksi teitä aina lohdutella ja sanoa, ettei ukilla ole hätää...Mutta Jarmo tiesi, että rakastitte kovasti, ja koville otti. Ehkä se, että sinä "romahdit", esti Jarmoa romahtamasta. Ehkä sinä kuitenkin reaktiollasi autoit häntä selviämään vaikeimman tilanteen ohi. Äiti ei vuodattanut läheisten nähden kyyneltäkään (eikä hoitohenkilökunnan) eikä halunnut juuri sairaudestaan tai kuolemastaan puhua. Olimme molemmat niin "reippaita", suojelimme toisiamme. Yritetään olla armeliaita itsellemme, tämä suru ja ikävä on niin raskas kantaa. Syyllisyys tekee kuormastamme vielä raskaamman. Sitä kannan itsekin..
surusyksy | 23.7.2006 klo 21:15:59