Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Rakas äitini nukkui pois

Odotus on kamalaa ja raskasta. Puhelinta pitää päivytää ja odottaa kokoajan sitä pahinta.
Itse koin kuitenkin jonkinlaista helpotusta kun äiti sitten viimein kuoli. Siis, että ei enää tarvitse vahtia puhelinta ja PELÄTÄ aamusta iltaan. Sovin hoitohenkilökunnan kanssa, että minulle ei saa yöllä soittaa suru-uutista.
Vaikka uutista oltiin odotettu jo pidempään, tuli se kuitenkin shokkina.
Juuri tuli 5 kk äitin kuolemasta enkä ole enää kahteen kuukauteen itkenyt. Suru on muuttunut sisäiseksi kaipuuksi.
Ollaan lauantaina menossa mieheni kanssa isän luokse, kattelen taas tavaroita ja aion siivota äidin kengät pois eteisestä. Siellä ne ovat tasan tarkkaan samassa paikassa kuin äiti ne sinne jätti, 10 kuukautta sitten.
Aikaisemmin oli todella syyllinen olo, kun koskin äitini tavaroihin. Mutta eihän esim. pilaantuvia juttuja voi kaappeihin ikuisiksi ajoiksi jättää, rasvat ym. kosmetiikat.
Minulle on myös tosi vaikea asia se, etten voi äitille enää kertoa lapsista ja heidän touhuistaan.
Ja todellakin, on tullut hetkiä jolloin tekisi mieli huutaa ja raivota aivan täysillä ja vaikka hakata ja potkia jotain säkkiä.

kyllä kai tämä tästä ajan kanssa. Moni läheinenhän on mullekkin sanonut etten enää niin paljoa sure. Hah, kyllä se ikävä ja suru vaan sisällä on ja pysyy.
sutinah | 22.7.2010 klo 21:05:51