Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Sururyhmä
Re: Rakas äitini nukkui pois
Juu, rämpimistä on hyvä sana kuvaamaan surun vaiheita. Muistan itsekin vaiheet jolloin suru oli niin voimakas, että tuntui aivan mahdottomalta ajatukselta myöntää, että oma äiti on pois. Se on niin käsittämätön tunne, että miten niin voi olla, varsinkin kun äitini oli mukana minun jokapäiväisessä arjessa(ihmettelen tätä joskus edelleen. Tuntui kuin oma elämä olisi tavallaan rakennettava uudelleen. Olen monesti miettinyt, että jokin käsittämätön tunneside meillä omaan äitiimme on, ei sitä samaa ole muiden kanssa.Vielä piti tuosta luopumisen tuskasta ja surusta kertoa sen verran, että minua myös helpotti se kun sain omassa rauhassa surra äitiäni. Monesti kun avomieheni lähti harrastuksiinsa tms. purin koko viikon pahan olon kerralla. Otin esille kuvia äidin hautajaisista ja annoin itkun tulla oikeen kunnolla. Ei tarvinnut "tukahduttaa" tuskaansa muiden takia, vaan antoi tulla kaikki ulos. Se oli helpottavaa, kun sai omalla luvallaan, suoraan sanottuna, parkua kunnolla. Kävin läpi noina parkuhetkinä äidin viimeisen päivän, kaiken sen aiheuttaman tuskan, hautajaiset, äidin viimeiset sanat.. kaiken joka minua suretti (suretti on liian mieto sana.. ahdisti/repi sisältä, on parempi).. kun olin rauhoittunut muistelin hyviä asioita äidin kanssa, lapsuuden muistoista alkaen.. siinä sitten olikin vierähtänyt parisen tuntia ja olo oli taas ihan mukava.
Nämä on näitä jokaisen omia tapoja selviytyä. Se on jännä kun nyt jälkeenpäin ajattelee, miten tuosta tuskan vuodesta ja äidin pois menosta on selvinnyt.. mutta niin vain on selvitty..
Piti vielä kysyä, että oletko/oletteko kokeneet tämän, minkä minä koin? Heti äidin kuoleman jälkeen (ei tosiaan mennyt kuin muutama päivä) ihmiset alkoivat tiedustella minulta, että miten olen noin tyyni ja otan asian näin hyvin? HYVIN?? voiko tällaista ottaa hyvin? outoja kysymyksiä, mihin en osannut vastata... nyt voisin näille kyselijöille sanoa, että nyt ymmärrän oman tyyneyteni.. se varmasti johtui siitä, että ihmismieli on niin jännä, ettei anna sitä kaikkea todellista kauheutta kerralla meille, vaan pieninä annoksina. Enhän minäkään tuolloin muutaman päivän jälkeen vielä tajunnut mitä oikeasti oli tapahtunut ja mitä se tarkoitti.. "ulkopuoliset" ehkä sitten ymmärsivät sen.. tuntui tuolloin vaan tosi pahalta, että ihmiset kysyivät tuota, aivan kun minua ei olisi surettanut tai oisin ollut niin kylmä.. vastasin ihmisille tuolloin, että olisin halunnut pitää äitini täällä terveenä vielä pitkään, mutta sairauden nujertamana en halunnut äidille tuskan päiviä enää lisää.. en tiedä ymmärsivätkö ihmiset pointtiani tuolloin (varsinkaan ne jotka eivät olleet nähneet äitiäni koko sairauden aikana ja luulivat että hän suurinpiirtein itse käveli sairaalaan...)mutta ajattelin, että ihan sama, äiti ainakin tiesi mitä tarkoitin.
Haluan toivottaa sinulle voimia, voimia ja voimia. Pitkä tie on vielä rämpimättä, mutta voitat sen, pala palalta. Usko pois.
Kiitos myös itsellesi ja teille kaikille jotka olette kirjoittaneet omia kokemuksianne tälle palstalle. Viestinne auttavat minua edelleen, kuten ovat tehneet nyt reilun puolentoista vuoden ajan, kiitos!
- Rakas äitini nukkui poistuulia82
- Re: Rakas äitini nukkui poisheidi77
- Re: Rakas äitini nukkui poistuulia82
- Re: Rakas äitini nukkui poistuulia82
- Re: Rakas äitini nukkui poissutinah
- Re: Rakas äitini nukkui poisTiituliina
- Re: Rakas äitini nukkui poisheidi77
- Re: Rakas äitini nukkui poisTiituliina