Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: tunteet jumissa, äiti!

Otan osaa suureen suruusi. Kirjeesi kolahdutti minut, sillä minulla oli ihan samat tuntemukset äidin kuoleman jälkeen. Ei itkettänyt. Surin hiljaa sisälläni, mutta se ei tullut ulos. Tunsin jopa huonoa omatuntoa siitä, etten "surrut". Menin töihin kaksi päivää äidin kuoleman jälkeen. Pystyin täysin kuivin silmin kertomaan "äiti on kuollut". Hautajaisissa itkin vähän. Itku ei tullut, ei tuntunut oikeastaan miltään.

Mutta sitten tapahtui jotakin. Muutaman kuukauden jälkeen tunsin, että möykky rinnassani alkoi kasvaa. Se kasvoi ja kasvoi, ja jokainen tukahdutettu kyynel kasvatti patoutumia rinnassani. Alkoi tuntumaan todella pahalta. Tukahdetut tunteet alkoivat väkisin tulla pintaan, kun tajusi, ettei äitiä todella enää ole. Olin piilotellut äidin tavaroita, valokuvia ja kirjoja puoli vuotta, kun sitten eräänä päivänä päätin että nyt suru on vain kohdattava. Aukaisin "äiti" laatikon ja puolen vuoden tuska ja ahdistus tulivat ulos. Ne tulivat ulos tuskaisena itkuna ja loputtoman kaipuun siivittämänä. Tuntui että sydän särkyy ikävästä ja kaipuusta. Äidin kuva kädessäni itkin tunteja, tunteja ja taas tunteja. Tämä oli ensimmäinen kerta kun itkin äidin kuolemaa hautajaisten jälkeen, josta on nyt puoli vuotta.

Älä siis ole huolissasi, ettet tunne mitään. Koska kuitenkin tunnet, et vain tiedosta sitä. Kyllä se suru tulee ulos jonakin päivänä. Kohtaa surusi, kaivele vanhoja kuvia, muistele ja mieti äitiäsi, hyviä aikojanne. Haistele äitisi vaatteita, sano ääneen että ikävöit ja rakastat häntä. Kyllä se itku sieltä tulee, ja se helpottaa. Äitisi tietää että ikävöit häntä, anna hänen myös nähdä se.

Voimia sinulle!
Niisku81 | 25.11.2006 klo 19:31:16