Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Sururyhmä
Re: Isän lähtö lähenee.
Voimia Sinulle ja läheisillesi!Olen itse samantyylisessä tilanteessa, mutta vasta tien alussa. Kaikki on tullut niin äkkiä. Edellisellä viikolla tieto syövästä ja viikon päästä leikkaus. Saimme huonot uutiset kuulla viime viikolla, ettei isän syöpää voitu leikata, eikä sille voi tehdä mitään. He vain avasivat ja sulkivat vatsalaukun.
Nyt yritämme vielä täyttää isän toivetta, että hän voisi mennä vielä kotiinsa ja olla siellä niin pitkään kuin mahdollista. Emme tiedä onnistuuko se, kun velliruokakaan tai mehu ei meinaa pysyä sisällä, hemoglobiini on alhaalla ja yskänpuuskissa kivut ovat kovat. Isän vaimo yrittää jaksaa hoitaa, mutta hänkin on jo sairas. Yritämme jakaa hoitovastuuta, jos se vain onnistuu käytännön järjestelyin.
Olen ollut viime viikon isän luona sairaalassa. Matkustin pitkästä matkasta ja olin potilaskodissa yötä. Olen kiitollinen siitä, että pystyin edes jotenkin olemaan läsnä, auttamaanhan ei pysty, on vain avuton olo, eikä ole sanoja, jotain pientä yrittää tehdä, pestä hampaita, korjata tyynyä, laittaa sukkia, nostaa sängyn selkämystä, antaa vettä. Istuimme vain hiljaa ja pidimme kädestä kiinni. Katsoin isääni siinä sängyssä. Kalpea harmaahiuksinen mies, laihtunut. Minun isäni. Nytkö se jo on menoa? Mihin elämä vilahti?
Mieleeni jää ikuiseksi ajoiksi se, kun puristin isän kättä ja sanoin, että isä olet minulle rakas ja isä sanoi, että sinä olet minun rakas tyttöni. Vastasin niin minä olen ja siihen isä totesi että olet sinä myös äitisi tyttö ja sanoin, että niin minä olen. Kyyneleet valuivat silmistä ja pelotti, että montako näitä hetkiä on enää jäljellä, mikä on viimeinen? Välit ovat olleet aina kunnossa, että sen puoleen on rauha. Mutta koskaan ei ole valmis luopumaan. Sukulaisia on pikku hiljaa nukkunut ympäriltä pois, mutta nyt, kun kuolema kouraisee näin läheltä, että omat vanhemmat lähtevät, on se raskas pala.
Isän kipujen katsominen ottaa koville. Miksi ihmisen täytyy kärsiä niin kovasti ennen lähtöään? Minä ajattelen, että esim. sydämen pysähtyminen olisi ollut tuskattomampi, armollisempi kuolema. Näinhän me olimme luulleet, että käy, mutta Luojalla on ihan omat järjestyksensä tässä maailmassa. Nyt jäähyväisiä jätetään joka kerta, kun lähdetään isän luota ja isää se rasittaa eniten. Miksi ihmisen, jolla on jo niin monet sairaudet tuli vielä saada tällainen kamala tauti ja tietoisuus siitä, että lähtö on lähellä. Kuoleman odottaminen on lohdutonta. Isällä olisi kaikki asiat muuten elämässä hyvin ja elämän halua, mutta keho vain kuihtuu pois. Olemme kaikki shokissa, enkä meinaa tajuta tilannetta todeksi.
Keskustelimme syöpään erikoistuneen sairaanhoitajan kanssa. Kävimme läpi ravitsemus asiat kotona, hoito, apuvälineet, kivunlievitys, saattohoito. Kuuntelin kauhuissani, ei tämä ei ole totta. Voi rakas isä mihin olet joutunut…
Asun myös niin kaukana, että tuntuu pahalta, kun ei voi olla läsnä koko ajan. Jouduin lähtemään sairaalasta kotiini ja maanantaina pitäisi mennä töihin, mutta se ei jaksa nyt kiinnostaa ja pelkään ihmisten kysymyksiä ja että se menee vain koko ajan itkuksi. Olen varma, etten kykene tekemään siellä mitään. Mutta tällaisiin tilanteisiin ei yhteiskunta tule vastaan. Haluaisin olla isän lähellä, mutta en voi ottaa koko ajan palkatonta töistä, kun emme kuitenkaan tiedä paljonko aikaa on jäljellä. Ennusteltu on 1-3 kk. Mistä tiedän milloin on se viimeinen hetki, saanko olla silloin paikalla? Ehdinkö ajoissa?
Haluaisin huutaa ja kapinoida ja kysymyksiä on niin paljon, mutta ei yhtään vastausta.
En nukkunut viime viikolla. Silmissäni oli vain isän tuskaiset kasvot ja valitus. Sairaus on koko ajan läsnä. Nyt kotona sain sentään nukutuksi. Tuntuu, kun katsoo peiliin, että on hetkessä vanhentunut 10 vuotta, mutta se on pientä. Haluaisin ottaa isän tuskat pois, jos voisin.
Myös itsekkäitä ajatuksia on mielessä. Vanhemmat sisarukseni ovat saaneet kokea oman perheen, perheenlisäykset ja isovanhempien huolenpidon lapsenlapsistaan. Olisin minäkin halunnut lapsia ja että he olisivat voineet tutustua pappaansa. Välillä pelkään kohdata näitä kaikkia asioita yksin, kaukana sukulaisistani ja tuesta. Mutta en heille kaikkia tuntemuksiani voi puhuakaan.
En tiedä kuinka selviän tulevasta, mistä löydän voimaa, käytännön asioita pitäisi jaksaa hoitaa, kaikki menee kuin sumussa.
- Isän lähtö lähenee.Natikainen
- Re: Isän lähtö lähenee.ninnu72
- Re: Isän lähtö lähenee.mia
- Re: Isän lähtö lähenee.surusyksy
- Re: Isän lähtö lähenee.Natikainen
- Re: Isän lähtö lähenee.Tiltu_R
- Re: Isän lähtö lähenee.ninnu72
- Re: Isän lähtö lähenee.tuulapirkko
- Re: Isän lähtö lähenee.Kristiina
- Re: Isän lähtö lähenee.erpolainen
- Re: Isän lähtö lähenee.Natikainen
- Suru on ihmeellinen asiaNatikainen
- Re: Suru on ihmeellinen asiaariesgirl
- Re: Suru on ihmeellinen asiaNatikainen
- Re: Isän lähtö lähenee.isosisko