Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Älkää pelätkö, kipunne lähtee pois

Pitkästä aikaa "uskaltauduin"sivuille.

Sinä "Syövästä parantunut",pakko kommentoida muutamalla sanalla viestiäsi.

Hienoa,että olet parantunut vakavasta sairaudestasi,kaikki eivät ole yhtä onnekkaita.
On aivan selvää,että tällä sivulla on paljon tuskaa,surua,ikävää,ahdistusta.Täällä kirjoittaa ihmiset jotka ovat menettäneet viereltään rakkaan ihmisen.Kuka lapsen,puolison,sisaruksen,äidin,isän,mummon,vaarin,ystävän.
Meille kaikille on yhteistä suuri suru.
Jokainen meistä koittaa jatkaa elämäänsä,alussa pienen pienin askelin,ajan kuluessa se askel pitenee,saa otteen elämästään,hyväksyy menetyksen,ahdistus ja tuska helpottaa.
Jossain vaiheessa ilo palaa,nauru,ne pienet ilon aiheet joita elämässä on tuovat jaksamista arkeen.Voi taas nauttia elämästä.Suo sen itselleen.Mutta meidän sydämessä on aina Rakkaamme mentävä aukko.Sitä ei pysty millään täyttämään.Se tulee olemaan osa elämäämme.Nyt ja aina.
Itse menetin isäpuoleni Jarmon 1,7 v sitten haimasyöpään.Olen saanut valtavasti tukea surussani näiltä sivuilta.Tuntuu,että pääni pysyi kasassa ainoastaan täältä saadun vertaistuen avulla.Olen saanut myös arvokkaita ystäviä,joiden kanssa kimpassa talsimme tätä surumme polkua.Tunne ettei jäänyt yksin,oli sitä parasta apua.
Äitini on uskovainen,ollut muutaman vuosikymmenen.Kiroilee,kun ottaa päähän,ottaa viiniä kun siltä tuntuu,ei tuputa omaa uskoaan,mutta jos haluan johonkin uskoon liittyvään "konsultaatio apua",sitä antaa,hänen mielestään tää maailma ei ole oikeudenmukainen,eikä elämä pelkkää auringonpaistetta,on kironnut Jumalan moneen kertaan.Kunnioitan hänen uskoaan.
Häneltä olen saanut oljenkorren jossa olen roikkunut.Jarmolla on nyt hyvä olla,ei ole tuskaa eikä kärsimystä.Jarmo nukkuu rauhallista unta.Ehkä me joskus tavataan Jarmon kanssa...

Jokainen meistä käyttää apunaan mitä tahansa,joka suruun tuo lohtua edes hetkeksi.Ei ole sitä ainoaa oikeaa yhtä tapaa.
Olen itse niin huono ihminen,että katkerana ajattelen miksi joku muu parani ja Jarmo kuoli.
Jarmon viimeinen toive syöpäklinikan lääkärille oli syyskuun puolessa välissä,että pääsisi keräämään suppilovahveroita sienimetsään,mutta ei päässyt.Jarmo kuoli siitä päivästä 1,5 viikon päästä.

Kaksi vuotta sitten perheellämme oli toisenlainen vappu.Jarmo juhli kanssamme...

Toivotan Teille kaikille valoisaa kevättä,voimia jaksamiseen.
Kristiina
Kristiina | 1.5.2007 klo 12:40:44