Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Äitini nukkui pois..

Hyvää iltaa kaikille.

Kiitos ihanista vastauksistanne, samakinen ja Tuulia.

Samakinen: Samassa tilanteessa hiljattain olleena ymmärrän tunteesi. Minunkin äitini aavisti ja ehkä tiesi kuolevansa ainakin paria päivää ennen kuin se tapahtui. Raastavinta tässä on se, että joutuu seuraamaan läheisen kamppailua sivusta eikä voi oikeastaan muuta tehdä kuin olla läsnä ja lähellä. Jokainen yhdessä vietetty hetki on arvokas. Myös ne läheisen kuolinvuoteen ääressä vietetyt tunnit ovat erityisen ainutlaatuisia ja tärkeitä. Kuoleva yleensä kuulee loppuun asti ja reagoi kosketukseen, vaikkei itse pystyisi vastaamaan. Isäsi tietää, että sinä välität hänestä ja se on lähestulkoon arvokkain lahja, minkä voit hänelle antaa. Minäkin pelkäsin sitä päivää, milloin isäni soittaa ja kertoo äidin kuolleen. Itse olen ollut isäni tukena jo monta kuukautta ja nyt tietysti vielä enemmän, kun äiti kuoli. Pitkäaikaisen ja rakkaan puolison ja elämänkumppanin menetys on kova paikka myös. Oikein kovasti jaksamista sinulle. Kirjottele ihmeessä tänne.

Tuulia: Kiitos osanotostasi. Syvimmät osanottoni äitisi kuoleman johdosta. No, minä menin töihin vajaa 2 viikkoa äidin kuoleman jälkeen. Itse olen sitä mieltä, että sitä omaa surua ei tässä tilanteessa tarvitse peittää eikä hävetä, koska se on aivan luonnollista. Olen hoitoalalla töissä, joten olen ihan suoraan töissä kertonut asiasta työtiimilleni ja asukkaille. Olen sen verran hajamielinen ja ajatukset harhailevat, että on helpompi olla, kun kaikki tietävät tilanteeni. Hoidan vanhuksia työkseni, joten herkkiä hetkiä voi tulla koska vaan. Kukin tietysti jatkaa elämää parhaaksi katsomallaan tavalla. Tai ainakin yrittää jatkaa...

Minulla on kyllä aika hyvä tukiverkosto (lukuisia ystäviä ja sukulaisia), joille voin vapaasti puhua asiasta. Kyllä se muistelu on tärkeää myös. Täytyy olla vaan kiitollinen kaikista niistä hyvistä muistoista ja siitä ajasta, jonka sain viettää äitini kanssa. Kyllä tämä nyt on jo parempi. Tekee vaihteeksi ihan hyvää olla ihmisten ilmoilla ja kanssa tekemisissä muutenkin. Siinä aika pian huomaa, ettei todellakaan ole yksin ja ettei kukaan selviä elämästä ilman menetyksiä.

Jaksamista myös sinulle ja kaikille muille samassa tilanteessa oleville.
Siipi maassa | 24.8.2010 klo 21:39:34