Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Sururyhmä
Re: Hei!
Hei,minä menetin isäni puolisen vuotta sitten alkuperältään tuntemattomaksi jääneeseen syöpään. Syöpädiagnoosista meni noin 9 kk kuolemaan, jonka hetkellä pidin häntä kädestä. Koska alusta asti oli tiedossa, että syöpä on levinnyt eikä sen alkuperää ja siten täsmällistä hoitoa löytynyt olin jollain tapaa tietoinen siitä, että hyvästit saatan joutua rakkaalle isälleni aivan liian aikaisin jättämään.
Tuona päivänä olin rauhallinen, ilmoitin asiaankuuluville läheisille tapahtuneesta ja puhuin puhelimessa tuntikausia. En tuntenut itkua, surua, pelkoa enkä huolta. Sama jatkui hautajaisiin asti, joissa ensimmäistä kertaa kuoleman jälkeen itkin. Sen jälkeen seuraava kerta oli joskus 1½ kk kuolinpäivän jälkeen ja sekin loppui alkuunsa. Itku ikään kuin jäi kurkkuun "puhkeamatta" kunnolliseksi. Ihmettelin asiaa, mutta järkevä minäni selitti tilanteen sillä, että 9 kk pahinta pelättyäni ja ihmettä turhaan toivottuani olin tietenkin väsynyt, mutta jollain tavalla huojentunut siitä että enää ei tarvinnut pelätä. Uskon, että kyseessä on myös alkushokki, josta toipumiseen menee aikaa.
Suru tulee kun se on tullakseen. Kaikki surevat eri tavalla. Minä en ole ainakaan toistaiseksi kokenut vihaa enkä katkeruutta, vain pohjatonta ikävää mutta toisaalta hymyn huulelle nostavia iloisia muistoja myös kyynelten läpi.
Toivon sinulle jaksamista ja että annat itsesi surra sillä tavalla kuin se sinulle on luontaista.