Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Syyllisyys

Hei Varjo ja muut,

minunkin rakas läheiseni on vielä elossa, tosin diagnoosi ja ennuste ovat kamalat. Mielestäni suru tulee elämään jo ennen kuolemaa. Isälläni diagnosoitiin keuhkosyöpä puolisentoista vuotta sitten. Sytostaateilla ja sädetyksellä syöpä kuitenkin katosi muutamaksi kuukaudeksi, mutta syksyllä todettiin maksassa kasvaimia, joita ei voida hoitaa muutoin kuin sytostaateilla. Ennen oli sentään 10% "toivo" olla elossa viiden vuoden päästä, nyt ei enää sitäkään. Tiedän, ettei toivoaan saisi menettää, enkä ole mielestäni niin tehnytkään, mutta lääketieteen alalla työskentelevänä valitettavasti tiedostan tilanteen realiteetit. Tunnen itseni avuttomaksi katsoessani vierestä rakkaan ihmisen kipuja ja huonoa oloa. Tuntuu etten osaa tai pysty tekemään mitään. Haluaisin puhua ja kiittää monista asioista, mutta jostain syystä en osaa.

Olen tehnyt samoin kuin Varjo, yrittänyt työntää asiaa taka-alalle työskentelemällä normaalisti, purkamalla tuskaa harrastuksiin ja viettämällä aikaa vanhempieni kanssa. Tuntuu vain siltä, että torjuttu suru ja väsymys alkaa työntyä esiin niin voimakkaasti, ettei niitä enää pysty torjumaan.

Voimia teille kaikille.
polar | 21.4.2006 klo 07:44:04