Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Syyllisyys

Hyvä, että on tämä palsta olemassa. Olen lueskellut teidän kirjoituksianne ja huomannut "onnekseni", että muillakin on samanlaisia tunteita. Myös minä olen tuntenut syyllisyyttä siitä, etten aikoinaan puuttunut äidin hoitoihin tai mennyt mukaan lääkäriin (niinkuin olin ajatellut). En voi olla miettimättä olisiko asiat nyt toisin... Ehkeivät kuitenkaan. Ehkä äiti tiesi enemmän kuin kertoi. Halusi suojella läheisiään. Tähän johtotulokseen olen tullut kuullessani, mitä äiti oli puhunut ystävilleen. Minulle äiti ei varmaankaan pystynyt puhumaan siitä, miten sairas oikeasti oli. Antoi vain pieniä vihjeitä silloin tällöin ja silloinkin itse halusin kääntää sen positiiviseksi.

Tunnen myös katkeruutta. Katkeruutta, että menetin äitini juuri nyt, kun lapseni on niin pieni. Mikseivät he saaneet tutustua toisiinsa? Äiti niin odotti mummoksi tulemista ja sai sitten nauttia siitä vain vajaan vuoden... Kelle nyt soitan ja kerron mitä poikani oppi tänään? Kuka nyt kuuntelee yhtä innoissaan kuin äitini? Keneltä kysyn neuvoja? Äidistä ei enää kuulu mitään, äiti on niin hiljaa.. Ahdistaa, surettaa, katkeruus valtaa mieleni... Kait näistä tunteista ajan mittaan pääsee irti. Ei vaan vielä pysty hyväksymään sitä, mitä on tapahtunut.
surusydän | 18.4.2006 klo 13:17:25