Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Sururyhmä
Re: Syyllisyys
Hei Kristiina,Aluksi voimahalau Sinulle. Kirjoitin äsken pitkän vastauksen, ja painoin väärää nappia niin meni kiinni koko netti...olen niin uupunut ilmaan haihtuneesta vuodatuksestani, että tämä tulee nyt vähän lyhyempänä versiona. Tunnen sinut sururyhmästä, ja voin vilpittömästi sanoa, että olet taatusti tehnyt parhaasi. On hyvä, että kirjoitit sen kirjeen. Äitini käyttäytyi paljolti kuten Jarmo. Rakkauttaan he meitä suojelivat. Varmasti heidän oli itsellään helpompi niin, etteivät meille hätäänsä näyttäneet.
Itse tunnen kyllä myös kamalaa syyllisyyttä. Tuntuu, että kaikki muut tiesivät äidin oireista minua enemmän. Pistinkö minä pääni pensaaseen, enkä kuunnellut mitä äiti rivien välistä yritti kertoa? Syyllisyys on kamala. Miksi en tehnyt enemmän, ollut äidin luona joka ikinen sekunti? Miksi alistuin lääkäreiden kiireeseen ja tylyyteen, miksi en vaatinut vastauksia...miksi en järjestänyt äitiä kotiin, miksi en edes kysynyt onko se mahdollista? Se ei tullut edes mieleenkään? Miksi? Shokissa, kyllä. Loputtomasti aiheita tuntea syyllisyyttä, ja tuntuu että uusia tulee koko ajan. Katkeruus on toinen kaverini. Lasteni puolesta olen niin katkera. Jotain sukupolvien ketjusta jää siirtymättä, lapset menettivät ihanan mumman. Ei ole hyvää mallia ja esimerkkiä, tuntuu etten itse ole kyllin hyvä. Ahdistaa...
Valitin taas omaa tuskaani, sori. Mutta et ole yksin tunteinesi Kristiina. Halaus ja voimia!
- SyyllisyysKristiina
- Re: Syyllisyyssurusyksy
- Re: SyyllisyysKristiina
- Re: SyyllisyysKristiina
- Re: Syyllisyyssusie
- Re: Syyllisyysjoan
- Re: Syyllisyyssurusydän
- Re: SyyllisyysVarjo
- Re: Syyllisyyspolar