Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Yleistä syövästä

Re: Yksinäiset-miten selviydytte?

Hei Sinulle Yksinäinen!

Olen ollut tässä nyt toista vuotta rintasyöpätilastoja kartuttamassa ja käynyt läpi syto- ja sädehoidot sekä jäänyt vanhuuseläkkeelle kesän -07 alussa 63 vuotiaana. Olen käynyt Turussa rintasyöpäpotilaiden keskustelutilaisuuksissa toukokuusta -06 saakka ja joskus kysynyt siellä, kuinka moni muu on yksin. Ja kyllä meitäkin on.

Itse olen kokenut, että minulle on ollut pelkästään hyvä, että olen sairastanut yksin. Olen tosin leski ja minulla on aikuinen tytär, joka alussa oli perin säikähtänyt tilanteesta. Eli siis enhän olekaan ihan yksin, koska on tuo omillaan asuva tytär. Sairauteni olen jostain syystä ottanut ihan realistisesti ja luottanut vallitsevaan hoitokäytäntöön. En ole ainakaan tähän mennessä osannut jännittää kontrolleja.

Tosin on myönnettävä, että ihan hetken saattaa jonkinasteinen pelon tunne häivähtää, liekö tuo kuolemanpelkoa vai sairauden uusimisen pelkoa, hoidot olivat mulle aika rankat.

Virkanainen olen minäkin ollut vaan en voi sanoa olleeni työhullu tms. Olen tyytyväinen eläkkeellä olooni. Hoitelen laiskahkosti huushollia ja ruokahuoltoani, jonka ehdottomasti pitäisi olla napakampaa, siis ruokahuollon. Saatan käydä ulkona syömässä ja sen minkä syön kotosalla, pyrin pitämään terveellisellä tasolla (salaatteja, ruisleipää, maitoa, juustoa, jugurttia, kanaa, hedelmiä jne). Jos väsyttää niin lepäilen. Lueskelen paljon kirjoja, lehtiä ja nettiä. Mulla on pieni koira, jonka kanssa ulkoilen kolme kertaa päivässä hitaasti kävellen ja luontoa katsellen ja haistellen, kesää seuraten ja taivasta tiiraillen, lintuja kuunnellen jne. Ystäviä minulla ei juurikaan ole ja ainoat juttukaverit taitavat olla toiset koiraihmiset ja kenties kerrostalonaapurit. Lapsuudeystävät ovat kaukana, tavataan kerran vuodessa. Tosin vanhan äitini kanssa olen puhelinyhteydessä kerran päivässä.

Olen miettinyt että niin kauan kuin saan elää tällaista itseni mittaista elämää niin olen oikeastaan ihan tyytyväinen. Missä mahdat asua? Olisin ihan mielelläni lähtenyt kanssasi syömään ja rupattelemaan sinne kiinalaiseen ravintolaan.

Turkulaisin keskikesän terveisin!
vuksu | 16.7.2007 klo 01:41:12