Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Hoidot ja seuranta

paras hetki... ?

Syövästä parantunut kirjoitti:
"""Se hetki, kun minä sain tietää sairastavani tappavaa tautia on tähänastisen elämäni paras hetki, sillä silloin minä tiesin täysin varmasti saaneeni Jumalalta apua jo etukäteen tätä varten. Se tieto pysyi sisälläni koko sairauden ajan ja sain levätä ilman tuskaa ja kipua koko sairastumisvuoden. """

Syövästähän ei voi käyttää yleisnimitystä tappava tauti, sillä kovin usein se on parannettavissa Jumalan ja/tai lääketieteen keinoilla. Tappavan taudin miellän sellaiseksi, johon lapseni kuoli. Tauti, joka johtaa vääjäämättä kuolemaan, johon ei ole tarjolla mitään hoitoa tai parannusta. Diagnoosihetkellä lääkäri nosti kädet ilmaan ja pahoitteli, ettei ole lääketieteellisiä keinoja estää kuolemaa. Yhdessäkään perheessä maailmalla jossa vastaavanlainen sairaus, ei ole rukous pelastanut lasta elämälle. Silti uskon, että nämä lapset on Jumalan hoivassa ja ehkä Hän tahtookin heidät vain luokseen nopeammin. En koskaan rukoillut että lapseni parantuu, jotenkin mielsin, että Jumalan tahto tapahtuu ja rukoilin meille kaikille vain voimia jaksaa, ja hänelle kivuttomuutta ja helppoa kuolemista ja siihen rukoukseen Hän ei vastannut toivomallamme tavalla ...

En ymmärrä keskustelua uskosta ja rukouksesta liittyen aina vain parantumiseen ja pelastukseen tässä maallisessa elämässä. Ei syövän parantuminen ole ainoa todiste uskosta ja Jumalasta. Toisinaan hän ottaa viattomat rakkaimmat enkelit täältä kovin varhain. Omaisten, sukulaisten ja ystävien ja asianomaisen rukouksista huolimatta.

Minun elämäni parhaimmat hetkeni oli kun synnytin lapseni tähän maailmaan ja syntyi siis uudet sielut tähän maailmaan. Se hetki kun sain tietää sairastavani syöpää (ei siis tappavaa tautia) oli vain yksi hetki muiden joukossa, ei mitenkään vaikuttava edes, ei lapsen menetyksen jälkeen juuri heilauttanut. Parhaasta hetkestä se oli kuitenkin kaukana, silti en ollut hädissäni, vaan luottavainen, minulle käy kuten käy, se ei ole minun käsissäni. Voin vain keskittyä elämiseen sen ajan kun sitä kohdallani kestää. Jumalan kädessä on päiväni. Ja siinä välissä tarvitsen lääkäreiden apua. Ja se apu riittää vain tiettyyn pisteeseen saakka. Jossain kohtaahan meidän pitää kuolla. Kukaan ei ole vielä kuolematta jäänyt. Se miten minun käy ei ole uskoni mittari. Palkka maksetaan 'syövästä parantunut' vasta kuoleman jälkeisessä elämässä.



tiltu | 15.6.2007 klo 11:03:06