Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Lähipiirissä syöpäpotilas
Re: TUKENA JA TURVANA?
hei! omalla äidilläni oli sama juttu, nyt tosin vuoden sisään uudestaan kun kaikki rankimmat hoidot oli jo ohi, rintaa ei poistettu, mutta syöpäsoluja oli levinnyt myös maksaan.Äitini on 50 vee mutta fyysinen kunto on hyvä paitsi nyt väsynyt.äitisi miettii varmasti ihan kaikkea ja kaikesta on vaikea puhua, se onkin tärkeää että saa puhua jollekkin, ja onneksi hänellä on ainakin sinut.Itse yritän olla tukena arjessa auttamassa kun väsyttää, siivousta ja ulos houkuttelemassa sekä olen ollut hänen mukanaan sairaalakäynneillä.tietenkin yrittää saada edes hetkeksi muuta ajateltavaa, vaikka se on mielessä jatkuvasti. Hänelle oli tosi rankka paikka juuri tuo hiustenlähtö(sytostaatti), ja asioista kertominen. Juuri sen vuoksi että hän on saanut asioita selvitettyä itselleen ja tietää mitä nyt on edessä uudestaan auttaa jaksamaan vaikkei varmaksi voi mitään sanoa.Kysy vaan häneltä rohkeasti, ihan oikeasti, sillä myös sinulla on pää täynnä ajatuksia ja toivotaan parasta ja mennään päivä kerrallaan!- TUKENA JA TURVANA?Nonna
- Re: TUKENA JA TURVANA?krisse63
- Re: TUKENA JA TURVANA?PikkuLintu
- Re: TUKENA JA TURVANA?krisse63
- Re: TUKENA JA TURVANA?minttuli
- Re: TUKENA JA TURVANA?Tigerlily