Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lähipiirissä syöpäpotilas

Re: TUKENA JA TURVANA?

Liekö kohtalon ivaa, että juuri kun olen todennut pitäväni huolta omasta jaksamisesta, tuntuvat voimat olevan kateissa. Läheiseni on varsinaisen sairauden tällä haavaa jo voittanut, mutta kuntoutuminen ottaa lujille. Heikoimmillaan ollessaan hän omien sanojensa mukaan ei jaksanut mitään muuta kuin yrittää hengittää, mutta nyt, kun kunto on hieman parempi, alkaa masennus vaivata todella pahasti.

Itse syvän masennuksen läpikäyneenä en siitäkään huolimatta vielä osaa suhtautua toisen edes osittain vastaavaan tilanteeseen. Muistan, kuinka itse olisin tuossa vaiheessa halunnut luopua kaikesta ja suurelta osin niin teinkin. Koin ahdistavana kaikki tsemppausyritykset ja kehotukset sosiaaliseen toimintaan. Eilen sairaalassa vieraillessani tilanne tuntui hyvin tutulta. Läheiseni kyseli moneen otteeseen, että eikös sinun pitäisi mennä sinne ja tänne. Ikäänkuin mihin tahansa, pääasia, että poistuisin. Jotenkin en saanut heti lähdettyä ja koin olevani tungetteleva, koska toinen mitä ilmeisimmin olisi halunnut olla yksin kaikessa kurjuudessaan. Yllättäen hän poislähtiessäni kiitti, että olin käynyt. Ristiriitaista, mutta sellaista se on. Ehkä tuo kiitos tekee seuraavastakin vierailustani helpomman, sillä toisinaan on erittäin raskasta mennä käymään ja saan tehdä tosissani töitä itseni kanssa, että menen. Se mielestäni on kuitenkin tärkeää, että käyn vierailuilla suhteellisen säännöllisesti. Sekä potilaan että myös itseni kannalta. Kuinka kamalaa olisikaan, jos ei edes tietäisi, missä mennään, vaan joutuisi arvailemaan ja kuvittelemaan kenties olemattomiakin.

Krisse
krisse63 | 6.9.2006 klo 08:09:50