Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lähipiirissä syöpäpotilas

Re: Aina on toivoa

Olen osittain samaa mieltä, mutta en menisi niin sanomaan, että kukaan itse aiheuttaa sairautensa. Kukaan ei saa missään nimessä syyllistää itseään - se on jo yksi askel. Mutta uskon kyllä siihen ajatukseen, että kaiken kiireen ja paineen seurauksena voi sairastua. Eli olisi aiheellista välillä pysähtyä ajattelemaan omaan tilannettaan eikä antaa vain ympäristön viedä. Itse sairastuin syöpään ensimmäisen kerran avioeroprosessin seurauksena ja syytin silloin itseäni, ikäänkuin olisin "ansainnut" sairauden. Tosiasiassa uskon, että sairauteni puhkeamiseen vaikutti kaikki sukulaisten ja tuttavien itseeni kohdistamat paineet eron suhteen, tunsin siis itseni syylliseksi, vaikka todellisuudessa asia oli toisin. Sanotaan, että syöpään sairastuvat usein juuri liian tunnolliset ihmiset, uskon tähän.

Olen myös rukoillut ja mikä tärkeintä, monet ystäväni ja sukulaiseni ovat puolestani rukoilleet. En ole mikään periuskovainen, mutta kyllä sairauden aikana kirkossa käynti toi jonkinlaista rauhan tunnetta. Itse hain erityisesti voimia, että saisin viettää vielä aikaa pienten lasteni tukena ja sanonkin, että suurin uskoni oli juuri siihen, että pieniltä, viattomilta lapsilta ei voi viedä äitiä, kuka heistä sitten huolehtii, varsinkin kun isästä ei siihen ole. Lisäksi minulla on ystäviä, jotka ovat perehtyneet tarkemminkin juuri näihin ns. henkisiin asioihin ja uskon heidän positiivisilla viesteillään olleen myös vaikutusta.

Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita, muistan sen ihan jokaisena päivänä. Tärkein ohjeeni on, että meidän pitäisi jaksaa iloita ihan jokaisesta pienestä hetkestä. Se ei ole helppoa, ei minullekaan. Ja terve itsekkyyskän ei ole haitaksi.
elämänkevät | 17.12.2008 klo 18:50:08