Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Lähipiirissä syöpäpotilas
Re: Miten puhua omista tunteistaan?
Voin kertoa tästä vain omasta näkökulmastani ja kokemuksestani, ja sen voin sanoa, ettei kysymykseesi ole mitään helppoa vastausta. Tunsin itse olevani pitkään äidin sairaudesta pimennossa. Äiti itse halusi selkeästi jatkaa mahdollisimman normaalia elämää, ja niin me teimmekin. Se ei tietenkään tarkoittanut, etteikö mielessäni olisi pyörinyt ajatuksia, ettenkö olisi ollut peloissani...juuri tietämättömyys lisäsi pelkoani. Enkä ollut itsekään tarpeeksi vahva ottaakseni asiaa esille. Huomasin, miten huono olo äidillä välillä oli - miten paljon toivoisinkaan, että olisin ollut vahvempi ja mennyt puhumaan asioista. Vain se lohduttaa, että tiedän äidin halunneen suojella meitä...kuten aina.Toivoin monesti, että äiti puhuisi asioista enemmän - minulle, perheelle, läheisilleen. Äiti varmaan teki juuri niinkuin itse halusi, tuntui vain siltä, että puhuminen läheisille olisi helpottanut hänen tuskaansa..Isälleni hän kyllä puhuikin. Sanoi siitä viimeisinä aikoina minulle, että isällä on varmaan ollut raskasta, kun hänen olkapäätään vasten äiti on asioitaan itkenyt.
Tämä on asia, jota olen niin paljon miettinyt. Nyt mitään ei voi enää muuttaa..vieläkin toivon, että äiti olisi jakanut omaa suruaan enemmän muille, mutta täytyy uskoa, että hän teki itselleen parhaalla tavalla. Yhden kerran äidin viimeisenä keväänä puhuimme ja itkimme yhdessä pitkään äidin sairautta..se teki hyvää - varmasti molemmille. Pystyin itse sanomaan asioita, joita en ollut aiemmin uskaltanut suustani päästää (jotenkin sitä kuvitteli, että mikään ei ole todellista, kun siitä ei puhu - jos myöntäisi sairauden/kuoleman, olisi se liian lähellä ja todellista) ja samoin äiti kertoi asioista/tunteista, joista ei aiemmin ollut minulle suoraan puhunut. Onneksi se tapahtui.
Tuntuu siltä, että äiti suojeli meitä viimeiseen asti..hän siirtyi toiseen maailmaan vasta kun vierellä valvonut läheinenkin oli lopulta väsymyksestä vierelle nukahtanut..Se juuri oli niin äidin tapaista, olla aina huolehtimassa. Ja se tekee ikävästäni varmaan miljoona kertaa suuremman, kun ei lähellä ole enää sellaista henkilöä.
Hyvä, jos sinä olet päässyt nyt puhumaan äitisi kanssa..loppujen lopuksi kannattaa varmaan tehdä siltä, miltä itsestä tuntuu. Siis vain kysyäkin äidiltä, onko liian raskasta ottaa asia esille, haluaisiko hän puhua. Voimia taisteluunne!
- Miten puhua omista tunteistaan?murheellinen
- Re: Miten puhua omista tunteistaan?Enkelintytär
- Kiitos!murheellinen
- Re: Kiitos!Karhutar
- Re: Miten puhua omista tunteistaan?violet