Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lähipiirissä syöpäpotilas

Re: Miten puhua omista tunteistaan?

Hei murheellinen,

Ihan ensimmäiseksi on hyvä erottaa sairaus äidistäsi, eli toisaalta on Sinun äitisi ja toisaalta tämä vaikea sairaus. Äitiäsi kohtaan Sinulla on erilaisia tunteita, ja niistä varmaankin monet ovat ihan hyviä: on hyvä aloittaa niistä ja ilmaista oma kunnioituksensa ja rakkautensa vaikka moneenkin kertaan, jos se tuntuu luontevalta ja hyvältä. Sen jälkeen Sinun on huomattavasti helpompi puhua sairauden Sinussa herättämistä tunteista, ja siitä, mitä yleensä ajattelet sairauden nykyisestä vaiheesta.

Kyyneliä ei pidä pelätä, sillä ne ovat puhdistavia puolin ja toisin; niin ikään viha on sallittua, sillä kohdistuuhan se sairautta kohtaan. On myös (ehkä) vihantunteita hoitavaa järjestelmää ja terveydenhuoltoa kohtaan, mutta näistä ilmauksista pidättäydy tarkoin äitisi läsnäollessa, ettet tekisi hänen oloaan vahingossa liian turvattomaksi. Niinpä jos Sinulla on sisaruksia tai luotettavia ystäviä, käsittele näitä vihan ja epäluulon tunteita heidän kanssaan ja tietysti myös hoitavan henkilökunnan kanssa, kun pahin tunnekuohu on asettunut.

Elämässä voi olla myös asioita, jotka vaativat sovittelua ja hyväksymistä, ja yksi hyvä kirja tähän työskentelyyn on Brandon Baysin Matka. Kirja on oikeastaan osoitettu syöpäpotilaille, mutta luulen että omaisetkin hyötyvät sen metodeista, silloin kun he ovat valmiita käsittelemään omia vaikeitakin tunteitaan. Useinhan ne ovat vain rinnassa jäsentämättömänä möykkynä, mutta kirjassa on joitakin tekniikoita, joita voi kokeilla. Toki erilaisia tekniikoita on muitakin, mutta idea "leiritulista" puhetteli ainakin minun metsäläistä sieluani kovasti;)

Yksi hyvä tie äidin tunteiden purkamiseen, on kysyä mitä hän nyt ajattelee, miltä se tuntuu ja mitä hän on valmis tekemään. Oikeastaan sen enempää Sinulta ei tässä tilanteessa vaadita, koska jos annat hänelle käteen vaikka hengellisen kirjan, se voi tuntua hänestä osoittelevalta taikka loukkaavalta. Niin ikään painostus tyyliin "Kunpa kertoisit kerrankin tunteistasi!" voi olla liikaa, joten pienet muutokset omassa ajattelussa ja toiminnassa voivat olla suorempi tie tunteiden ilmaisemiseen ja jakamiseen.

Toivon Sinulle voimia ja luonnollisesti pitkää ikää!

T. Karhutar
Karhutar | 8.1.2008 klo 15:23:29