Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Lähipiirissä syöpäpotilas
Ahdistuneen ajatuksia
Istun ja tuijotan tietokoneen ruutua. Vaimoni makaa minusta metrin päässä mutta jo aika kaukana omassa maailmassaan. Syöpä on edennyt keuhkoista aivoihin ja leviää nopeasti, elämästä on jäljellä enää vähän. Vaikka olen tiennyt elämän rajalliseksi, sen epäoikeudenmukaisuus ja julmuus ahdistavat silti juuri nyt. Yksi syy ahdistukseen on siinäkin, että vaikka teimme paljon ja sanoimme paljon, paljon jäi myös tekemättä ja sanomatta. Nyt on kaikki myöhäistä. Varmaan tuttuja ajatuksia monelle, ja selvää on, että ahdistusta ei poista muu kuin aika ja oma prosessointi. Mutta oma merkityksensä on myös toisten ihmisten tuella. Tässä vaiheessa tosin tunnen syyllisyyttä jo siitäkin, että kirjoitan omasta murheestani, vaikka syöpä ei syö minua vaan vaimoani. Kokeeko joku lukijoista samoin, tai onko kokenut?- Ahdistuneen ajatuksiaSanaton
- Re: Ahdistuneen ajatuksiamamma81
- Re: Ahdistuneen ajatuksiakevätuni
- Re: Ahdistuneen ajatuksiamarathon
- Re: Ahdistuneen ajatuksiaSahrami